torstai 19. helmikuuta 2009

täydenkuun hohto

Joku aika sitten oli täysikuu. Se iso pyöreä, loistava taivaankappale, you know. Kaikista tutkimuksista, jotka "todistavat", ettei mitään kuuhulluutta ole olemassa tai ettei kuu millään tavoin vaikuta meihin, huolimatta, rohkenen kutsua kyseisten tutkimusten tekijät hätäkeskukseen kyseisenä ajankohtana. Nimittäin sana hullu, saa aivan uuden merkityksen näinä synkkinä öinä, joita valaisee taivaan oma halogeeni.
Oikeasti? Oikeasti. Miksei kuu voisi vaikuttaa ihmiseen, jonka keho muodostuu 40% vedestä, jos sillä on voimia siirtää suuria vesimassoja jokaikinen päivä? Ihan näin hätäkeskuspäivystäjän näkökulmasta katsottuna. Selvää on kuitenkin se, että täydenkuun aikana hätäkeskukseen tulee niitä hulluja soittoja enemmän kuin normaalisti, on pikku-ukkoa ja heinätyttöä, lentäviä kissoja ja puhuvia sammakoita. Kyllä ihmismieli osaa olla sairas, vastenmielinen, ja ah niin huvittava.
Hullut puhelut tuovat täysin uuden ulottuvuuden päivystystyöhön, niitä ei voi verrata häirikköihin, juoppoihin, ei ihminen voi sille mitään, että näkee näkyjä, että omat aivot heittävät häränpyllyä ja johdattavat hänet hulluuden kaidalle, pehmustetulle polulle. He ovat oikeasti hädissään. Samalla he tuottavat suurta hupia ja iloa päivystäjille, antaen niitä väriläiskiä ja huumorinkipinöitä. Nauru ei kuitenkaan kohdistu henkilöön, vaan siihen juttuun, siihen uskomattomaan tarinaan, niihin lauottuihin käsittämättömyyksiin.
Sitä ei voi pysyä vakavana kun kuuntelee työkavereitaan. "Minä en valitettavasti voi auttaa tässä housuasiassa..", "en minä voi tietää asutteko siellä vai ei", "siis mikä tulee seinän läpi...?!" Tai kun vieruskaveri vakavissaan yrittää selventää ilmoittajalle, ettei sohvan sisällä ketään ole, samalla kun ilmoittaja panikoi kun "sieltä näkyy sormi!".

Vaikeinta näissä puheluissa ei ole oman pokan pettäminen, vaan työkavereiden. Kun puhut ilmoittajan kanssa, olette kahden, keskellä tilannetta, purkamassa asiaa, eikä silloin välttämättä naurata, vaikka saat kuulla mitä ihmeellisempiä juttuja. Mutta. Kun työkaverit aamuyöstä väsymyshuuruissaan, naurun kynnys matalimmillaan, kuulevat sinun kysymykset, toteamukset, he alkavat hihittämään, hytkymään tuoleissaan, ja pahus kun kyseiset äänet tunkeutuvat turvalliseen ilmoittaja-päivystäjä-kuplaan...

* Mies soittaa aamuyöstä hengästyneenä. "Laita partio tänne, täällä on asemiehiä!" Paikkakunta, osoite. "Siis onko siellä tällä hetkellä henkilöitä paikalla, aseiden kanssa?" Taustalla on täysin hiljaista, ei hiiskahdustakaan kuulu. "Joo, ne tuli mun perässä sisään." "Ja niillä on aseet...?" "On joo, jotain Moskovasta hankittuja." Ookoo... Tässä vaiheessa vuoromestari ottaa puhelun myötäkuunteluun (eli hän voi ns. poimia jonkun puhelun kuunteluun, hän ei voi osallistua keskustelemaan, mutta tämä kyseinen myötäkuuntelu-keino on hyvä esimerkiksi kun on ns. liikkuva, tiukka tilanne, joka vaatii, että päivystäjä roikkuu langalla, esittää kysymyksiä, tarkennuksia, suuntia, jolloin vuoromestari voi kuunnella ja välittää tietoa eteenpäin, ilman, että päivystäjä joutuu tauottamaan keskustelua ilmoittajan kanssa), ihan vaan sen takia, että homma kuullostaa mielenkiintoiselta.
"Mitä nämä henkilöt tekevät tällä hetkellä?" "Ne vaan on, laita se partio äkkiä!" "Ovatko he samassa huoneessa kuin sinä, vai missä ne on?" "En mä tiiä missä ne on, ne on täällä jossain." "Tunnetko heidät?" "No en!" "Ja sinä et tiedä missä he tällä hetkellä ovat...?" Kyseessä on pieni asunto. Hiljaisuutta. Ja sitten. "Hei, joo, ne on tuolla verhojen alla piilossa..."
Vuoromestari purskahtaa nauramaan sydämensä kyllyydestä ja minä parka päivystäjä taistelen itseni kanssa. Avaan suuni, yritän kysyä jotain, mitään ei tule, kokoan itseni, yritän uudestaan, ei mitään. Vatsani kramppaa. On pakko mykistää linja ja antautua kehosta pulppuavalle naurulle.

Aamuyöt. Joskus sitä saa elämänsä makeammat naurut juuri tuona ajankohtana, asia ei välttämättä ole kummoinen, mutta salin seinien välissä, pienellä porukalla, väsyneinä ja sisäpiirihuumorin loistaessa... A vot.

-----------------------------------------------------------------------

Kerran saatiin todeta, että hälytysalueemme laajeni huomattavasti yhdessä yössä. On tavallista, että tulee puheluita naapurihätäkeskusten alueilta, varsinkin tiheästi rakennetuilta raja-alueilta, ja tuolloin puhelu yhdistetään tarvittaessa oikeaan paikkaan parilla klikkauksella. Joskus yhdistämme puheluita Tallinnaan sekä Tukholmaan. Tallinnasta löytyy aina suomea puhuvaa henkilökuntaa, onneksi. "Hej, det är från ******s nödcentral i Finland, jag förenar ett samtal till er." Ruotsiin soitetaan myös silloin kun halutaan tietoja Ruotsin kilvissä olevista ajoneuvoista.
Mutta Ranskaan emme saa suoraa yhteyttä, meillä ei ole Pariisin hätäkeskuksen numeroa...

* Nainen (tuttu nimi ja ääni, hienoista päihtymystä ilmassa) soittaa ja kertoo saaneensa soiton kaveriltaan. Kaveri on Pariisissa ja vetänyt unilääkkeitä. Jaaha. "Missäs päin Pariisia kyseinen ystävä on?" "Ei se sitä kertonut." Ohjeistettu ilmoittajaa pyytämään ystävää soittamaan hätänumeroon, joka tuolloin menee Pariisin vastaavaan.

Hän soittaa kohta uudestaan. Nyt on lisätietoja, päätä huimaavat. "Se on siinä sinisessä Fiatissa Seinen rannalla ja se on vetänyt kokonaisen purkillisen niitä lääkkeitä. Ilmoittakaa Pariisin poliisille, mä vaikka maksan et joku menee tarkistamaan!" "Rouva ei taida tuntea Pariisia, tai sitä, että tuo Seine on hieman isompaa värkkiä kuin paikallinen Suntti... Missä kohtaa Seinen rantaa tämä Fiati on?" (ei sillä et kysymyksellä sinänsä olisi mitään merkitystä, mutta...) "No siinä rannalla, kyllä se näkyy!"

Ja vielä yksi soitto, yksi lisätieto. "Fiati on Suomen kilvissä." Kiitos.

Enpä ole ennen joutunut suorittamaan paikannusta Pariisin kartta mielessä...
Paikannuksesta puheen ollen. Paikallistuntemuksesta.
Nykymuotoista hätäkeskusta syytetään usein siitä, ettei sieltä enää löydy paikallistuntemusta, varsinkin keskustelupalstoilla tämä on yleinen kommentti, "ne ei tiedä enää mitään, kysy et missä kaupungissa mä oon kun mä ilmoitin paikan tunnetuimman baarin!" Hommahan menee niin, että on ihan sama mitä ilmoittaja minulle kertoo, minä kysyn silti häneltä paikkakunnan. Vaikka minä periaatteessa tiedän, että hän soittaa tietystä kaupungista kadunnimen tai paikannimen perusteella, niin minä en päivystäjänä oleta yhtään mitään. Haluan ensin paikkakunnan, ja haluan, että ilmoittaja kertoo sen minulle. Mistä minä tiedän onko jossain muualla yhtäkkiä avattu jokin uusi paikka samalla nimellä tai jokin pieni kylä jossain perähikiällä on samanniminen kuin se tunnettu kaupunginosa. Paikkakunta kysytään AINA. Se ei ole merkki siitä, ettei päivystäjällä ole hajua mistään eikä tiedä mistään mitään, vaan se on merkki siitä, että kyseessä on vastuuntuntoinen ja työnsä osaava henkilö, joka ei jätä mitään arvailujen tai oletusten varaan, joka hälyttää ambulanssin oikeaan kuntaan, tai ainakin minimoi riskin, että mennään väärään paikkaan (aina se ei ole päivystäjän vika).

to be continued... (mediaa, syytteitä jne.)

20 kommenttia:

Janne kirjoitti...

Uskomattomia puheluita, todellakin. Jos joskus itsestä tuntuu jotkut keikat hupsuilta, niin miltä onkaan mahtanut häke-tyypistä tuntua keskustella ilmoittajan kanssa... Kerran olen käynyt ihmisen kotona, joka oli toistuvasti ilmoittanut kukkakimpussa sijaitsevista kameroista jotka kuulemma tallensivat henkilön elämää Trumanshowmaisesti. Heivattiin kukat roskiin ja ihminen sai rauhan ja 112 hänen osaltaan myös rauhan. Avohoitoa vaan lisää, niin maailma pelastuu!! : - D

Janne kirjoitti...

Lisään vielä. Tarkoitukseni ei ollut esittää avohoitoheittoa halveksivasti, vaan mieluummin avoin hoito, kuin ei hoitoa lainkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Paikallistuntemukseen liittyen:
Soitin kerran hätäkeskukseen, kun grillin pihalla hakattiin ja potkittiin miestä. Kerroin paikkakunnan ja grillin nimen, joka sattui olemaan "Uusgrilli". Olin vieraalla paikkakunnalla, joten en tiennyt kadun nimeä tai oikeastaan mitään muutakaan. Kesti aika kauan saada päivystäjä ymmärtämään, että Uusgrilli on paikan nimi eikä kyseessä ole "joku uusi grilli", kuten hän useampaan kertaan asiaa toisteli yrittäessään saada parempia paikkatietoja. Kun viimein ("ei ku se on tän paikan nimi" -toistelun jälkeen) tajusin sanoa, että tää on "UUSGRILLI KY", syttyi selvästi toisessa päässä lamppu ja samalla poliisiauton vilkut sadan metrin päässä. :D

Anonyymi kirjoitti...

Mutta näkyyhän tuo "täydenkuun tauti" kentälläkin.. Vaikka uskoakseni suurin osa "kuu-hulluista" jää häken riemuksi, niin kyllä niistä kasi-femmoista riittää huvia myös kyytivaunuunkin..

Ja niin, niitä esimerkkejä olisi riittämiin, mutta.. Ehkä varsin eläväisesti mieleeni on jäänyt eräs avohoidon kuntoutuja, jolle naapuri soitti apua. Kun ei vissiin kesäkuumallakaan ole normaalia haudata itseään jätesäkissä naapurin hiekkalaatikkoon. Ja ihan tosissaan tämä herra oli pienihmisiä karussa.. =D

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Tuo 40% vettä on muuten hieman alakanttiin arvioitu. Itse olen kuullut puhuttavan 60 prosentista, mutta löysin myös tällaisen:
"Vastasyntyneessä lapsessa on vettä 70-85% ruumiinpainosta, sikiössä vielä enemmän. Veden osuus vähenee iän karttuessa. Aikuisessa miehessä vettä on 50-70% ja naisessa 40-60% ruumiinpainosta."

Neuvotteko muuten näitä harhaisia ihmisiä mielenterveyspäivystykseen vai miten niiden suhteen toimitaan? Hehän eivät tosiaan tiedä olevansa harhaisia.

Häkepässi kirjoitti...

" Neuvotteko muuten näitä harhaisia ihmisiä mielenterveyspäivystykseen vai miten niiden suhteen toimitaan? Hehän eivät tosiaan tiedä olevansa harhaisia. "

Tämä riippuu niin paljon tilanteesta:

Jos henkilö tuntuu olevan akuutisti vaarallinen itselleen, mutta on joten kuten tietoinen tilanteestaan ja suostuvainen ottamaan apua vastaan, niin ambulanssi saa todennäköisesti itselleen tehtävän.

Jos henkilö taas tuntuu olevan millään tavalla akuutisti vaarallinen muille - tai itselleen ymmärtämättä kuitenkaan tilannettaan ja käyttäytyen hallitsemattomasti - tehtävän saa poliisi. Ambulanssi menee paikalle vasta sen jälkeen, kun poliisi on todennut kohteen turvalliseksi.

Jos henkilö taas ei ole ilmeisen akuutisti itselleen vaarallinen, mutta on huoli siitä, että pärjääkö hän jokapäiväisessä elämässään tai onko koti hänelle oikea paikka asua, tehtävä kuuluu sosiaalitoimen vastuulle.

Suuri osa harhaisista ihmisistä muuten tietää jo hätänumeroon soittaessaan, että heillä on harhoja. Jos tällaisen soittajan fyysinen tila on suhteellisen kunnossa ja ajatus kulkee joten kuten - harhoista huolimatta - on ainakin oma toimintamallini ohjeistaa heitä apua halutessaan hakeutumaan esimerkiksi taksilla lähimpään terveyskeskuspäivystykseen.

Täytyy myös muistaa, että sekavuus ja harhaisuus ei missään nimessä välttämättä johdu mielenterveysongelmasta: taustalla voi olla ns. fyysisiäkin syitä, esimerkkinä mainittakoon vaikka hapenpuute.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä niin. Jo ennen täysikuuta, nousukuun aikaan saapi josks ottaa vastaan mitä mielenkiintoisimpia rikosilmoituksia: "kun mua seurataan kaikkialle minne menen" jne...Näissä tapauksissa olemme pyrkineet nätisti ohjaamaan ko. henkilö lääkärin juttusille ja yllättävän hyvin on osa ihmisistä ottanut neuvon vastaan.

Surettaa vaan välillä kun muutamia tapauksia on tullut vastaan, joille ei avohoito olisi riittävä toimenpide, mutta minkäs teet kun rahaa ei ole jotta nämä apua tarvitsevat pääsisivät laitoshoitoon. Nämä sitten aiheuttavat "turhia" keikkoja häkelle ja sitä kautta poliisille ja lanssille. Huoh.

Anonyymi kirjoitti...

Tätini on ollut töissä sairaalan päivystysosastolla, ja kuulemma täydenkuun aikana tulee paljon umpisuolentulehduksia ja sappikiviä. En tiedä, onko tuosta ihan virallista tilastoa. Omakin umpisuoleni tulehtui juuri täydenkuun aikaan, vaikka eihän yksittäistapaus todista vielä mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Eräässä synnytyssairaalassa merkitään jokainen syntyvä lapsi muistitauluun neulalla ja siihen tauluun on merkitty täysikuu myös, kun siihen aikaan sielläkin kuulemma on vipinää... :) Aika tasaisesti niitä lapsia syntyi muuhunkin aikaan.

Ei täällä Helsingissä ole hätäkeskukseen soittaessa kyselty soitanko Helsingistä. Viimeksi soittaessani en edes osannut sanoa osoitetta, olin juuri selvittämässä sitä lähimmästä kyltistä kun taivasalta soitin, ja päivystäjä alkoi tiukata minulta vain katuosoitetta. Näköpuhelinta odotellessa, että olisi nähnyt minun juoksevan sinne kyltille katsomaan. Minä kuitenkin heti kärkeen fiksusti sanoin kaupunginosan, että osaisi sen perusteella alkaa apua tilata oikeaan suuntaan.

päivystäjä kirjoitti...

"Ei täällä Helsingissä ole hätäkeskukseen soittaessa kyselty soitanko Helsingistä."
------------------

Ei, ja looginen selitys sille on se, että Helsingin hätäkeskus hoitaa ainoastaan Helsinkiä, eli heidän alueella ei ole muita kuntia. Muut Suomen hätäkeskukset joutuvat tivaamaan paikkakuntaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

"Tuo 40% vettä on muuten hieman alakanttiin arvioitu. Itse olen kuullut puhuttavan 60 prosentista, mutta löysin myös tällaisen:
Vastasyntyneessä lapsessa on vettä 70-85% ruumiinpainosta, sikiössä vielä enemmän. Veden osuus vähenee iän karttuessa. Aikuisessa miehessä vettä on 50-70% ja naisessa 40-60% ruumiinpainosta."

Insinöörin kannanottona voin todeta että vuroveden liikkeen aiheuttaa kuun vetovoima, ei sen heijastaman valon määrä. Mikäli ihmisten sekoamisen aiheuttaisi kuun painovoima, olisi ilmiö päivittäinen maan kierähtäessä akselinsa ympäri. Vuorovesi joka on kuun painovoiman aiheuttama ilmiö on myös vuorokauden aikaan sidonnainen päivittäinen ilmiö.

Mikäli kuuhulluus on havaittavissa oleva ilmiö, ei se missään tapauksessa johdu kuun painovoiman vaikutuksesta ihmisen (vesi)massaan. Veikkaisin valon määrän lisääntymisen vaikutuksen unen laatuun ja vuorokausirytmiin.

-H-

Anonyymi kirjoitti...

"Mikäli kuuhulluus on havaittavissa oleva ilmiö, ei se missään tapauksessa johdu kuun painovoiman vaikutuksesta ihmisen (vesi)massaan. Veikkaisin valon määrän lisääntymisen vaikutuksen unen laatuun ja vuorokausirytmiin."

Allekirjoitan sanasi aika pitkälti. Heräsipä tässä vielä kysymys että onkoha se tuuria, että naisen kuukautiskierto on tosiaan kuun vaiheiden mittainen vai johtuuko se juuri tuosta (kuun) valon määrästä? Vai tietääkö ylipäätään kukaan :D En usko että se ihan täysin puhdas sattumakaan on.

Anonyymi kirjoitti...

Mä myönnän,olen kuuhullu...valvon ja saan mitä uskomattomampia ideoita.Jos täydenkuun aikaan on baarissa niin siellä on meno kyllä aika moista..joten kyllä se taivaan oma halogeeni vaikuttaa asiaan

S kirjoitti...

Anatomian perusteoksessa, jota lääkikseen hakijat lukevat, mainitaan ihmiskehon sisältävän keskimäärin 70% vettä eli ylempänä joku siitä jo selvittikin.

Itse olen kuuhullu, mutta hatrmiton, häiritsen vain itseäni, en soittele minnekään;)

Anonyymi kirjoitti...

minusta on enemmänkin aika erikoista että joku kehtaa pitää tällaista blogia?
Tsiisus. Kerrotko oikeasti potilaistasi ja asiakkaistasi, vai onko nämä vain tuulesta temmattuja (olisi voinut käydä) juttuja? Koska jos juttusi on aitoja, niin tämä blogi on varmasti laiton. Pistetäänpäs sanaa eteenpäin, josko joku tutkisi?

päivystäjä kirjoitti...

"Kerrotko oikeasti potilaistasi ja asiakkaistasi, vai onko nämä vain tuulesta temmattuja (olisi voinut käydä) juttuja? Koska jos juttusi on aitoja, niin tämä blogi on varmasti laiton. Pistetäänpäs sanaa eteenpäin, josko joku tutkisi?"
----------------------

Tätä asiaa ollaan käsitelty keskusteluissa moneen kertaan, ja ei, tämä ei ole laiton. Asiaa on selvitetty, oman työnantajan toimesta mm. En kerro täällä salassapidettäviä asioita, kenenkään henkilöllisyys ei voi paljastua niistä esimerkeistä, joita kerron. Ja vaikka joku luuleekin tunnistavansa esim. itsensä, niin kyseiset puhelut ja tapaukset eivät ole uniikkeja, samanlaisia puheluita ja tapauksia on useita ympäri Suomenmaata. Yksilöiviä tietoja, jotka siis olisivat laittomia, koska niistä voisi paljastua jonkun henkilöllisyys, täältä blogista ei löydy. Osoitteet, nimet sekä muut yksilöivät tiedot, ovat kaikki muutettu.

Pidän tätä blogia siitä syystä, että haluan tuoda esiin työtäni, sen sisältöä, sen ongelmia, sen hyviä puolia jne. Olen hyvin iloinen siitä, että tämä nähdään suurimmalta osin positiivisena asiana, mutta ymmärrän myös, etteivät kaikki yhdy kyseiseen mielipiteeseen.
Toimin kuitenkin lain puitteissa, siitä ei ole epäselvyyksiä.

Anni kirjoitti...

Miksi mua ei naurata se, että teitä päivystäjiä naurattaa tilanteet, joissa mielenterveydeltään sairaat ihmiset, jotka selkeästi tarvitsevat ammattiapua (esimerkkisi harhaisesta miehestä), mutta eivät sitä tajua, soittavat hätänumeroon. Onko tämä joku raskaan työn ilmiö, jolla puretaan paineita? Ei mua naurata vieläkään, oikeastaan itkettää, kun ajattelen, että itse tai läheiseni vahingossa/typeryyttään harhaisena psykoosissa soittaisi 112:een ja taustalla (ei tietenkään puhelun vastaanottanut päivystäjä) kollegat nauraisivat. Ehkä olen liian herkkä, ja tuohon työhön tarvitaan varmaan ihan jotain muuta. Vaikka sanoitkin, ettette naura ihmiselle vaan tilanteelle, en siltikään ymmärrä tai pysty samastumaan tähän. Johtuneekohan siitä, etten ole ollut töissä siellä päivääkään. No, yritän prosessoida tätä, ehkä joku päivä löydän huumorintajuni. Hyvä blogi sinulla silti, kiitos siitä!

päivystäjä kirjoitti...

"Onko tämä joku raskaan työn ilmiö, jolla puretaan paineita? Ei mua naurata vieläkään, oikeastaan itkettää, kun ajattelen, että itse tai läheiseni vahingossa/typeryyttään harhaisena psykoosissa soittaisi 112:een ja taustalla (ei tietenkään puhelun vastaanottanut päivystäjä) kollegat nauraisivat."
-------------------------------

Kyllä, se on nimenomaan raskaan työn ilmiö, ilman sitä tätä työtä ei voisi tehdä. Sama pätee monelle muulle samantyyppiselle alalle, esim. ambulanssihlökunta, palomiehet, poliisit, sairaalahlökunta ym. Jos emme nauraisi, joutuisimme itse hullujen huoneelle, se on vain faktaa. Jokainen puhelu, joka meille tulee kuvastaa jonkinlaista ongelmaa, ja ellemme osaisi nähdä ne pienet huumorinjyvät siellä täällä, kukaan ei kestäisi tätä työtä.
Ymmärrän hyvin, että ulkopuolisen on vaikea ymmärtää tätä, ja joudun olemaan varovainen kun kirjoitan, etten sano asioita "väärällä" tavalla.

Emme me toki istu ja naura koko ajan, kaukana siitä, mutta esim. kyseinen teksti kuvasti arkiyötä, hiljaista hetkeä, jolloin kuulee hyvin kun joku käsittelee puhelua, on aikaa jutella ja naureskella.

Huumori on meidän varaventtiilimme, jonka kautta prosessoidaan asioita, niin pieniä kuin suuria, tehdään niistä isoista möröistä, jotka muuten voisivat tulla uniin, hajottaa meitä ihmisinä, aseettomia ja vaikutuksettomia.

Puhutaan siis mustasta huumorista, joka on ajoittain myös hyvin sairasta, kyllä, mutta ilman sitä kukaan ei kestäisi näitä töitä. Se ei kuitenkaan vaikuta asioiden hoitoon millään tavoin, eivätkä mahdolliset yölliset kolleeganaurut myöskään välity linjan toiseen päähän.

Anni kirjoitti...

Kiitos selvennyksestäsi. Tosin taisin jo omassa viestissäni vastata kysymyksiini. Ulkopuolisen on vaikea näitä asioita hahmottaa, mutta sinä selvensit sitä kuitenkin oikein hyvin. Teet arvokasta työtä (enkä tarkoita tätä blogia pelkästään, vaikkakin tämä on erinomainen väylä valaista hiljaisella tiedolla, mitä työsi oikeasti on).

lasityttö kirjoitti...

Upea blogi!

Musta huumori on tärkeä keino käsitellä asiat ja tehdä niistä "kevyempiä". Tämä ei silti tarkoita että ne asiat muuttuisi hauskoiks jne.
Nauru on myös yksi miten ahdistus voi purkaantua.

Itselläni tällä hetkellä on diagnoosit F.32.2 ja F.43.1, vakava masennus, sekä traumaperäinen stressihäiriö. Eräässä hyvässä ystäväporukassa. Jossa lisäksi jokaisella on kokemus lapsuuden hyväksikäytöstä, ja kyllä, siitä ne väännänme vitsiä. Ei se asiaa muuta kuin hetken kevyemmäksi kohdata, mutta jos sillä ei ole oikeutta vääntää vitsiä kokemastaan, niin ei sitten kellään. Toki, musta huumori ei sovi kaikkialle, ja esim työyhteisössä huumori on hyvä että jää töihin eikä tule ystäväpiireihin.