sunnuntai 11. tammikuuta 2009

sisätyön ihanuus

Siisti sisätyö on kyllä hieno asia. Lämmössä istumme mukavissa tuoleissa, fleecetakit yllämme, villasukat jaloissa, tunnelmavalaistus päällä ja joulun viimeinen konvehtirasia käden ulottuvilla. Vipuliike aiheuttaa loppuyöstä kipuja ylirasittuneessa käsivarressa, ai. Ai. Saikkua.
Joskus täällä voi jopa unohtaa olevansa töissä selatessaan ruokablogeja, viihdesivustoja ja.... viihdesivustoja. (Hei, ei NIITÄ. Ei päästä vaikka haluaisimme, Kanerva ei valitettavasti toiminut sisäasianministeriössä, joten verkossamme, joka on sm:n alainen, on hyvinkin tarkka seula. Pääsy kielletty. Eikä muuten ole Flash Playeriäkään. V***u.)

Niin, unohtaa olevansa töissä... Jos on nauttinut viisitoista jekkupatteria siis, josta syystä energiamäärä suonissa riittää ylläpitämään fantasiaa vapaasta viikonlopusta. Tässä olisi ideaa oikeasti, varsinkin viikonloppuöisin, päivystäjät olisivat samalla tasolla ilmoittajien kanssa. Enemmän ymmärrystä ja lähempi yhteys.

* Mies: "Onko poliisilla?" "Tämä on poliisin hätäkeskus, mikä siellä on hätänä?" "Mä haluan partion tähän Kippari-pubin eteen, mua ei päästetä sisälle." "Jaaha, no sitten sun pitää mennä toiseen paikkaan, ravintolalla kun on oikeus valita asiakkaansa." Ilmoittaja saa heti raivokohtauksen: "Mitä?! Siis oletko sinä poliisi, onko 112 poliisi!!" Ja kurkku suorana: "TODISTA!" Taustalta joka toinen henkilö huutaa ilmoittajalle: "Turpa kiinni!" Ilmoittaja jatkaa: "Sinä tyttö valehtelet." Toistettu vielä kerran sama ohje ilmoittajalle, ja kerrottu ettei poliisia kyseinen asia kiinnosta. Keksustelukumppani lopetti puhelun klassiseen ääliötyyliin. "Haista vittu!"

Tarina ei tietenkään päädy tähän, ei, nyt pitää pommittaa, tykittää, saada purkaa aggressioitaan. Mies viljelee kauniita sanoja ympäri päivystyssalia, jakaa viisauden helmiään muiden ihasteltavaksi.

* "Hätäkeskus." "Saatanan raiskaaja!" Päivystäjä ehtii juuri ja juuri lausua puolet ensimmäisestä sanastaan ennenkuin linja katkeaa. Halleluja.

* "Hätäkeskus." "Mitä sinä olit sanomassa mulle, häh?!" Huokaus. "Mikä siellä on hätänä?" "Haista vittu saatanan huora!"

* "Hätäkeskus." "Vedä huora käteen!" Tämä on jo lapsellista, saa aikaiseksi ainoastaan kulmankohotuksen päivystäjältä.

* "Hätäkeskus." "Ime pillua!" "Sinun iltasi loppuu lyhyeen, koska joudut nyt putkaan." Mies katkaisi, eikä soittanut enää. Ihme kyllä.

Siisti sisätyö. Sen edut ovat kyllä huomattavat, varsinkin kun radion välityksellä kuulee kuinka konstaapeli-parka kahlaa vyötäröään myöden mudassa jäljittäessään rikoksen tekijää koiran kanssa. "Täällä on vähä märkää...", kuuluu miehen hengästynyt tiedote. Päivystäjä hymähtää ja kallistaa tuoliaan vähän enemmän vaaka-asentoon. Vipuliike oikealle, ja takaisin. Hiljainen mussutus. Itse asiassa useampi ilmoittaja on aivan oikeassa kutsuessaan päivystäjänaisia lehmiksi, naudoiksi. Täällähän me märehdimme, päivät, yöt. Kuten lehmät laituimillaan.

Tai kun sairaankuljettaja hätäisesti huutaa eetteriin, äänten perusteella samalla yrittäen pitää väkivaltaista potilasta maassa kaikin voimin, "me tarvitaan partio tänne äkkiä!". "Kuitti, tulee."
Pikaisen sananvaihdon jälkeen homma on hoidettu ja päivystäjä nostaa tyytyväisenä taas jalat pöydälle.

Yksi päivystäjä naurahtaa pöydän ääressä. Hän lukee toisen päivystäjän täyttämää keikkalappua tietokoneelta (keikkalappu on siis se johon täytetään mm. osoite, ilmoittajan tiedot ja muut tiedot keikasta, nämä tiedot menevät sitten yksiköille mm. tekstiviestinä), puhelu on edelleen kesken, mutta lopputulos alkaa kuitenkin tekstin perusteella olla aika selvä. "Mitä tuo tarkoittaa?" Katson kyseistä keikkaa ja hymähdän. Siinä lukee: nyt ne on housuissa. Alkutekstin mukaan potilas on paskonnut alleensa sekä oksentanut. "Miten se on saanut oksennuksenkin housuihin?" "Niin..." Aprikoimme tilannetta hetken parin vapaan päivystäjän voimin kunnes lappua täyttävä päivystäjä vapautuu ja kertoo: "Se kaatoi ämpärin..."
Kuuluu äänekäs, inhoa täynnä, iloinen ja ah niin vahingoniloinen käkätys. High five. Think Borat-style. Ai miksi vahingoniloinen? Ei tietenkään potilaan kustannuksella, häntä ei todellakaan käy kateeksi, ei ole hauska tilanne siltä kantilta, mutta ambulanssi.... siitä se vahingonilo lähtee....
"Kirjoita siihen keikkalapulle vielä lopuksi T. Häke", ehdottaa yksi päivystäjä. Sikertelyä. "Onneksi olkoon X193, olette voittanut yön lottoarvonnassa", päivystäjä lausuu samalla kun painaa hälytä-näppäintä, leveä hymy kasvoillaan.
Ai sadistejako vai?

"Voi sairaankuljettaja-parkoja", päivystäjä ajattelee samalla kun tekee tiikerivenytyksen, haukottelee leijonan tavoin ja asettaa päänsä mukavasti niskatuelle.

Sisätyö.

--------------------------------------------------------------------

* Jep, kyllä me surffaillaan netissä jonkun verran työajalla, siinähän tuo kone on nenän edessä, nettiä voi hyvin pitää auki yhdellä näytöllä useammasta. Nopeasti se häviää näkyvistä kun puhelin soi. Joskus mietinkin mitä päivystäjät tekivät ennen nettiaikakautta... Kirjaa löytyy, lehteä, kutomisia, tv-ruutuja, joita joskus jopa ehtii seuraamaan (mikäli digitv suostuu näyttämään muuta kuin mosaiikkia). Harmillista on, ettei töllöstä tule juuri mitään aamuyön hiljaisina tunteina, vaikka deittichatista saakin välillä aikamoisia nauruja väännettyä, juuri tuolloin aamuyöstä, juopuneina väsymyksestä. Hihitys. Aamuvuoro löytää yövuoron makaamasta kippurassa pöydän päällä, vatsat kipeinä. Silmät kyynelehtien.

Meillä on joskus ihan oikeasti pirun hauskaa. Niin ilmoittajille kuin keikoille. Meillä on hauskaa niin yksiköiden kuin työkavereiden ja myös itsemme kustannuksella.

Tässä työssä pitää osata nauraa, löytää ilo ja räiske, se mikroskooppinenkin. Elämme pilke silmäkulmassa, vakavien asioiden keskellä, kevein askelin.

23 kommenttia:

Häkepässi kirjoitti...

Sait sen kuulostamaan niin kadehdittavalta:)

Tosiasiahan se kuitenkin on, että silloin kun puhelimet ovat hiljaa ja päivystäjä istuu tylsistyneenä jalat pöydällä pöytänsä ääressä, niin paloautot pysyvät talleissaan, ambulanssit asemapaikoillaan ja poliisikin pääsee helpommalla - eli yhteiskunnan "hätätilanne" on alhaisella tasolla.

Meillä päivystäjillä on siis hyvä syy - oman luontaisen laiskuutemme lisäksi - toivoa itsellemme vähäistä työmäärää: kun päivystäjä tekee töitä, niin lähtökohtaisesti jollain ihmisellä ovat asiat huonosti. Joskus hyvinkin huonosti.

Anonyymi kirjoitti...

"Tässä työssä pitää osata nauraa, löytää ilo ja räiske, se mikroskooppinenkin. Elämme pilke silmäkulmassa, vakavien asioiden keskellä, kevein askelin."
Osuit naukan kantaan. Samoin on asia missä tahansa raskaassa, ihmisten hätää ja ahdinkoa siältävässä työssä. Huumori, ronskikin, on keino pitää oma henkinen tasapaino ja jaksaa työssä. Joka sen kadottaa, on kohta itse avun tarpeessa.

Eeva kirjoitti...

Tämä sinun blogisi on yleissivistävää tekstiä, jonka tulisi kuulua peruskoulun opetusohjelmaan!!

Kiitos taas :)

kuuk kirjoitti...

Ettekai te nyt jekkupattereita sielä työaikana juo!?!

Anonyymi kirjoitti...

internetin syövereistä löytyi tieto että Suomessa soittaessa 911-jenkkihätänumeroon, se yhdistyy 112:een. Pohdittiin sitten kavereiden kesken onko vanhan 000-hätänumeron kohdalla sama?

Anonyymi kirjoitti...

voi kiitos taas ;)
toivoo kollega kyyneleet silmissään

Diplomi-insinööri kirjoitti...

"Jep, kyllä me surffaillaan netissä jonkun verran työajalla, siinähän tuo kone on nenän edessä, nettiä voi hyvin pitää auki yhdellä näytöllä useammasta."

Ja kuka sitten muka ei surffaile netissä työajalla? :D

Anonyymi kirjoitti...

No enpä surffaile minä ainakaan :) Mahtava blogi T.Vakkarilukija

päivystäjä kirjoitti...

"Ettekai te nyt jekkupattereita sielä työaikana juo!?!"

No tottakai, ei kai me tätä hommaa selvinpäin tehdä! ;)

päivystäjä kirjoitti...

"internetin syövereistä löytyi tieto että Suomessa soittaessa 911-jenkkihätänumeroon, se yhdistyy 112:een. Pohdittiin sitten kavereiden kesken onko vanhan 000-hätänumeron kohdalla sama?"

Suoraan en muistanut, joten piti testata. Vastaus on: ei, 000:aa yrittäessä korviin kuuluu ainoastaan: "Valitsemanne numero ei ole käytössä."

Miltzu kirjoitti...

Moikka! Tätä on luettu nyt monta viikkoa ja päivittäin pitää käydä katsomassa onko tullut uutta tekstiä. Tämän lukeminen on todella ollut opettavaista ja varmasti jos joskus joudun soittamaan 112 niin tiedän nyt vähän paremmin miten toimia.

Sen lisäksi, ehkä vähän isompana asiana, olen oikeasti alkanut miettiä että mikä on elämässä tärkeää ja pitäisikö sitä vaihtaa alaa johonkin jollain olisi oikeasti jotain merkitystä. Lukioikäisenä tein valinnan lääketieteellisen ja teknillisen korkeakoulun väliltä ja valitsin jälkimmäisen, koska ajattelin työn raskauden ja rahallisen korvauksen suhteen olevan parempi :)

Nyt on viitisen vuotta IT-töitä ja esimiestehtäviä takana, palkka on hyvä ja työkin sinänsä ihan OK mutta silti tuntuu että onko tässä mitään järkeä. "Tee työtä jolla on tarkoitus" tarkoittaa mun arjessa tappelemista joistain mitättömistä järjestelmän kenttien käyttötavoista kun samaan aikaan ihmiset toisaalla pitävät kanssaihmisiä hengissä...

Tsemppiä vaan jatkoon ja älähän lopeta kirjoittelua! Blogillasi voi olla yllättävänkin iso vaikutus ihmisten elämään :)

Saku Sammakko kirjoitti...

Muistan vuorossa eräässä kun suututin häke-tädin ja saimme yöllä hirvittävän paskakeikan vaikkei ollut edes meidän lähtövuoro, päivystäjän kosto oli ilmeisesti vain karmea...

päivystäjä kirjoitti...

"Muistan vuorossa eräässä kun suututin häke-tädin ja saimme yöllä hirvittävän paskakeikan vaikkei ollut edes meidän lähtövuoro, päivystäjän kosto oli ilmeisesti vain karmea..."

Juu, ei pidä suututtaa päivystäjää.... eikä varsinkaan tehtävänseurantaa... Päivystäjä: "Kumman lanssin mä laitan 396:n vai 296:n?" Tese katsoo keikan luonnetta ja irvistää diaboolisesti: "Ehdottomasti 396."

;)

päivystäjä kirjoitti...

^ ja vielä ihan asiallisena versiona:

Ensin pyritään kyllä selvittämään tilanne ja pääsemään yhteisymmärrykseen lanssin kanssa, jos tulee tällaisia "suututtamis"-tapauksia. Aina se ei vain onnistu, jollain on vaikka huono päivä tms. ja tiuskiminen vain jatkuu ja jatkuu, aihetta. Tuolloin on kyllä helppo lähteä kostonpolulle mikäli tilaisuus tulee eteen. Sitä voisi vaikka kutsua tapakouluttamiseksi... eikö?

Hyvässä hengessä, :).

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mainiosta blogista!

Tänä yönä tulee kiire, hommat tekemättä kun piti lukea kaikki yhdeltä istumalta :)

En ole itse alalla, mutta läheisteni kautta sekä päivystäjän, poliisin, että vartijan työtä likeltä seuranneena ja itse pelkkää yötyötä asiakaspalvelijana tekevänä tunnen suurta sympatiaa lukiessani hörhöistä ja muista pässeistä joita myös te joudutte kestämään. Ihmisen tyhmyys on vaan joskus niin totaalisen mykistävää. :)

Tsemppiä työhösi, jään odottelemaan uusia lukuja..

Pikapikaa kirjoitti...

>>Suoraan en muistanut, joten piti testata. Vastaus on: ei, 000:aa yrittäessä korviin kuuluu ainoastaan: "Valitsemanne numero ei ole käytössä."<<

Itseasiassa tuokin näköjään riippuu mistä puhelimesta kokeilet soittaa 000 numeroon. Omasta kännykästä (testattu) kyseinen nro kääntyy hätäkeskukseen, samoin kuin 911 ;o)

Kiitos kirjoittajalle inspiroivasta tekstistä ja siitä että valotaa ns "normikansalaisille" millaista työmme todellisuudessa on. Vaikka se välillä kuulostaa hieman sarkastiselta, niin ilman huumoria ei tässä työssä pärjää!

Olive kirjoitti...

Olen ihan koukussa tähän blogiin :)

päivystäjä kirjoitti...

"Itseasiassa tuokin näköjään riippuu mistä puhelimesta kokeilet soittaa 000 numeroon. Omasta kännykästä (testattu) kyseinen nro kääntyy hätäkeskukseen, samoin kuin 911 ;o)"

Mielenkiintoista... nokian ja telefinlandin yhdistelmä ei toiminut. Täytyypi tutkia asiaa seuraavassa yövuorossa, :).

päivystäjä kirjoitti...

""Tee työtä jolla on tarkoitus" tarkoittaa mun arjessa tappelemista joistain mitättömistä järjestelmän kenttien käyttötavoista kun samaan aikaan ihmiset toisaalla pitävät kanssaihmisiä hengissä..."

On hienoa kuulla, että pohdit näitä asioita, ja, että nimenomaan uskallat kyseenalaistaa valintaasi.
Ihmisten auttaminen tuottaa suurta mielihyvää, mutta se aiheuttaa myös päinvastaista, ahdistavaa riittämättömyyden tunnetta kun huomaa ettei kaikkia voi auttaa, kaikkeen ei kykene. Sen lisäksi jopa auttamisesta tulee arkipäivää, työtä, jota tekee välillä vasemmalla kädellä sen enempää ajattelematta.
Toisaalta, aina välillä valaistuksen hetki nostaa päätään ja muistuttaa miksi on hakeutunut tällaiselle alalle, miksi sitä jaksaa kuunnella paskaa ja kärsimystä. Aina on joku, joka oikeasti tarvitsee apua, ja aina välillä saat tuntea, miten juuri sinun apusi oli se ratkaiseva tekijä. Se antaa, ja paljon. Mutta myös vie.

Jos sinusta vielä löytyy se palava liekki, joka vetää lääketieteen puolelle niin go for it! Jos sinulla on siihen mahdollisuus, niin perheellisesti, taloudellisesti kuin pääsykokeellisesti. Helppohan sen on minun sanoa, :).
Ideologisesti mahtava idea, hienoa jo, että pohdit asiaa teoreettisellä tasolla, käytännöstä tiedät vain sinä itse.

Itsensäkohtaaminen ja valintojen läpikäyminen, pohtiminen, on hyvä asia ja unelmista pitää pitää kiinni. Mikään ei ole mahdotonta jos oikein ryhtyy asialle, vaikka ne ruusuiset lasit ehkä ovatkin yltiöpositiivisia, :).

Voimia sinulle ajatuksiisi, valaistusta ja kykyä nähdä mitä oikeasti haluat työltäsi, sitä toivon. Etköhän sinä johonkin lopputulokseen jossain vaiheessa päädy, :).

Peace.

Anonyymi kirjoitti...

On totta, että päivystäjille haistatellaan ja maistatellaan välillä mitä ihmeellisempiä asioita. Rautainen ammattilainen ei kuitenkaan provosoidu,eihän:)? Asiattomuuksia ei tarvitse kuunnella, onneksi meillä on se purku nappi.

Ja toki meillä on keskuksissa niitä rauhallisia ja seesteisiäkin hetkiä, mutta myös hetkiä/päiviä kun puhelin vaan soi ja soi ja soi... Jossain aletaan puukkohippasille, yhtä ahdistaa, toista masentaa ja koko pirun preeria palaa. Ja kaikki samaan aikaan! Tähän vielä lisätään parit poliisin atk kyselyt, alati kilkuttava automaattikohde ja kuralla oleva päivystysvahvuus, niin jää todellakin se tohvee sinne kaappiin:)! Mutta näistä päivistä kuullaan varmaan lisää The Päivystäjältä:)?

-Eipä aikaakaan niin voi kauhistus-

Anonyymi kirjoitti...

Olen blogista päässyt käsitykseen että hätäkeskuksen pinna venyy melko pitkälle 112:een soittelevien häiriköiden kanssa. Pahatkin tapaukset tunnutaan kuittaavan sillä että saadaan ääliö lopettamaan puhelun ja that's it.

Eikö hätäkeskusliikenteen häiritseminen ja linjan varaaminen tyhjänpäiväisillä haistatteluilla ym. ole kuitenkin selkeä rikos? Johtaako häiriköinti koskaan siihen että häiriköinnistä tehdään rikosilmoitus ja häirikkö saisi jonkun tuomion?

päivystäjä kirjoitti...

"Eikö hätäkeskusliikenteen häiritseminen ja linjan varaaminen tyhjänpäiväisillä haistatteluilla ym. ole kuitenkin selkeä rikos? Johtaako häiriköinti koskaan siihen että häiriköinnistä tehdään rikosilmoitus ja häirikkö saisi jonkun tuomion?"

On. Ja kyllä ne joskus johtavat tuomioihinkin. Aina välillä saa lukea lehdestä miten joku henkilö soitti niin ja niin monta kertaa ja sai niin ja niin paljon sakkoja. Mutta ongelma on, että näitä on hyvin hyvin paljon. Selkeät häirikkösoittajat ovat tiedossa, ne ovat välillä putkassa soittojen takia, saavat sakkoja, tuomioita jne, mutta jatkavat silti, aina ne jonkun puhelimen jostain löytää, ja kun sitä ei voida takavarikoida.

Ehkä joku, en tiedä suoraan kuka se olisi, Hätäkeskuslaitos?, voisi tehdä jotain enemmän näiden selkeästi häirikkösoittojen eteen, mutta toisaalta, mikä hyöty olisi? Suurin osa hörhöistä ovat juuri niitä, hörhöjä, jotka eivät ymmärrä mitään tästä päivästä, ainakaan silloin kun heillä on tietty vaihe päällä.
Mitä tulee ns. selväjärkisten ilkivaltaisiin soittoihin, niin niitä on loppujen lopuksi aika vähän, toki, heistä voisi varmaan aina pistää ilmoitusta eteenpäin. Kukakohan niitä sitten hoitaisi, hukkuen paperimassaan....

Karvaperseapina kirjoitti...

Fantastista blogitekstiä. Tämä avaa yksittäiselle sakupullukallekin teidän sielunmaisemaa enemmän kuin yksikään visiitti emp-suojatuissa luolissanne tai toimiala-asiantuntijoiden jorinat(vaikka valaisevia ovatkin).
Kostoa en ole itse häke-jumalilta joutunut kokemaan, mutta kertaalleen automme päätelaitteeseen tuli häkeltä viesti:" Meillekö te nauratte?" Ilmeisesti oli just kuvaamasi "jalat pöydällä"-yö menossa. Hetken viestittelyn jälkeen klo 02-02.43 olimme kaikki onnellisempia ja jotenkin iloisia toisistamme oudolla ja unisella tavalla.