Miksi ihmiset eivät miellä poliisin nroa 10022 hätänumeroksi? Edelleen ihmiset kuvittelevat saavansa neuvoa kaikkeen tuosta numerosta, joka tietenkin yhdistyy hätäkeskukseen. Lähes joka toinen puhelu alkaa tälla tavalla: "Hätäkeskus". "Ai anteeksi väärä numero, mun piti vaan soittaa poliisille..." Tai "ai tää tuli hätäkeskukseen, ei mulla mitään hätää ole, piti vaan tehä rikosilmoitus vanhasta jutusta."
Tämä on kovin outoa, ottaen huomioon kaiken mediahässäkän, mikä on pitänyt hätäkeskukset otsikoissa jo pidemmän aikaa. Ilmeisesti ihmiset eivät kuitenkaan miellä omaa käytöstä toisia haittaavaksi. "Mulle kaikki ja heti"-mentaliteetti roihuaa. Ja edelleen, hätä on niin subjektiivinen käsite, jollekin on oikeasti suuri hätä se, ettei Hesari ole ilmestynyt ajoissa. (ja media-aiheesta saan varmaan jossain vaiheessa kirjoitettua pari valittua sanaa...)
Eli ihmiset, 10022, joka on edelleen käytössä, en tiedä miten pitkään, on poliisin hätänumero, johon soitetaan kun tarvitaan partiota paikalle. Parasta olisi, että pyyhkisitte kyseisen numeron mielestänne ja muistaisitte vain yhden, eli maaginen 112. Siitä saatte kaiken avun, siis sellaisen, joka vaatii viranomaisen paikan päälle. "Hätäkeskus auttaa aina"- siinäpä on niin huono slogaani kuin vain olla ja voi.
En ymmärrä miksi ihmiset pitää saada vastauksen ajokortti-, passi- tai kuulusteluasiaan keskellä yötä, en ymmärrä miksi koko järjestelmää pidetään paskana juuri tämän takia. Juuri tällaisten soittojen takiahan järjestelmästä tulee paska, kun oikeasti hädässä olevat eivät pääse läpi. Poliisilaitokselle voi soittaa virka-aikana, joihinkin esim. klo 18:aan asti, ja hoitaa asiat kuntoon sitä kautta. Isoissa kaupungeissa on jopa 24h päivystys poliisilaitoksella! Kansalaiset ovat vain tottuneet liian hyvälle, ja tuntuu hullulta, että niin moni ei pidä tätä ongelmana, vaan asiana, joka vaatii, että poliisi on aina tavoitettavissa. Kyllähän se on, jos on hätä.
* "Voisiko täältä saada neuvoja ajokorttiasiassa kun poliisilaitoksella on niin ruuhkaista?"
Moni soittaa ja kysyy poliisilaitoksen numeroa. Tuolloin ohjaan heidät soittamaan numerotiedusteluun, nettiin tai puhelinluetteloon. Josta monet tietenkin suuttuvat.
* Ilmoittaja on eilen vienyt löytökoiran poliisilaitokselle ja haluaa nyt tietää mikä on koiran tilanne. Kello on noin 18 illalla. Kerrottu hänelle, ettei sitä tietoa saa tätä kautta, vaan että hänen tulee soittaa huomenna virka-aikana poliisilaitokselle mikäli haluaa tietoja koirasta. Tästä ilmoittaja (hyvin fiksulta kuulostava naisihminen) suuttuu ja ihmettelee miksi eilen laitoksella sitten oli henkilöitä illalla paikalla. Kerrottu, että kyllä siellä ihmisiä paikalla voi olla, mutta tällaiset ei-kiireelliset kyselyt voidaan hoitaa virka-aikana. Pyydetty naista menemään vaikka paikanpäälle, ja toistettu, ettei tietoja tätä kautta saa. Ilmoittaja lyö tämän jälkeen luurin päivystäjän korvaan.
Monet soittavat myös pyytäkseen autojen rekisteritietoja. Niitähän me ei kerrota. AKE hoitaa tätä asiaa, sekä vinkkinä, 020202:lla on sopimus AKE:n kanssa, he voivat antaa auton omistajan tiedot sekä samalla puhelulla saat myös omistajan puhelinnumeron tarvittaessa. Fiksua, eikö. Emme myöskään kerro tietoja puhelimitse putkassa olevista henkilöistä. Niitä tietoja ei myöskään saada poliisilaitokselta puhelimitse. Liittyy nääs yksityisyyden suojaan. Kuten myös se, minne ambulanssi on kuljettanut potilaan. Tietoja ei heru. Emme voi puhelimitse varmistaa onko kysyjä todellakin se, joka hän väittää olevansa. Potilastietoja saa sairaalasta.
* Selvinpäin oleva mies tiedustelee kauppojen aukioloaikoja eräänä sunnuntaina, jolloin isot marketit ovat kiinni. "Kun täällä on eräs K-kauppa auki ja..." jne. Kerrottu ettei tämä ole hätätapaus, hätänumero on väärä paikka tällaiselle kyselylle. Ja jälleen kerran ilmoittaja suuttuu ja huutaa, että mihin sitten pitäisi soittaa kun "hätänumero on nykyään ihan perseestä, koko järjestelmä on!! Ei mulla ole muuta hätää kun paskahätä!" Ja lyö luurin korvaa. Jään mutisemaan: "no miks hemmetissä piti sit soittaa 112 jos ei ollut hätää, kysynpä vaan..." Juuri tämäntyyppiset henkilöthän tekevät järjestelmästä sen mitä se on.
Tästä tuli nyt hieman enemmän koulutusomainen teksti, mutta kaipa niitäkin tarvitaan, :). Ensi kerralla sitten pipo löysemmällä ja niitä hauskempia juttuja.
maanantai 8. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
47 kommenttia:
"Koulutusomainen" teksti on ihan paikallaan kun kattoo mimmosta paskaa sinne häkeen tulee jatkuvasti. Ja sitäpaitsi tunnetusti avautuminen asioista helpottaa kirjoittajaa monesti, joten avaudu vaan, niin paljon kun juttua löytyy. :D
Toivottavasti innostus riittää, näitä hyviä blogeja kun tulee niin harvoin vastaan...
Täytyy kyllä todeta, että koulunpenkillä joskus vuonna yks ja kaks on iskostettu päähän, että _poliisin_ numero on 10022 ja hätä numero on 112. Joskus jopa on tullu mietittyä, että kun kerran poliisin numero on 10022, niin mikä on palokunnan numero.
Summasummarum, kyllä tämä "koulutusomainen" teksti on erittäin paikallaan monille.
Terve kollega,
Aluksi kiitokset UPEASTA blogista. Mahtavaa, että viimein tulee julki se, mitä kaikkea aiheuttaa mm. mainitsemasi vuosituhannen slogan "hätäkeskus auttaa aina". Ihmisten on aikakin jo saada tietoon miten uusavuttomuus ja heti mulle kaikki -ajattelutapa on leviämässä hurjaa vauhtia.
Huomasin että aika moni antaa myötätuntoa blogin kirjoittajalle siitä, millaista kuraa häkepäivystäjät kahlaavat läpi. Jatkuvasti. Ei ne puhelut vastaamalla lopu...
Kaikille lukijoille muistutukseksi, että tämä blogi on yhden meistä kirjoittamaa. Vain yhden. Ja silti tätä tarinaa riittää. Minkähänlainen shokki se olisi "siviileille", jos useampi kymmenen päivystäjää kirjoittaisi blogiinsa näitä koulutustarinoita? Tätä tarinaa olisi oikeasti Suomen häkepäivystäjillä niin paljon kerrottavana, ettei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa tälle häkejärjestelmälle.
Toivotaan, että bloginpitäjämme jaksaa kirjoittaa tätä pitkään. Kerro jos väsyt. Täältä voidaan jatkaa sillä aikaa :)
Kiitos hyvästä plokista. Toivon vain että jossain vaiheessa joku lukija tunnistaa itsensä näistä teksteistä ja tajuaa kuinka tyhmä on ollutkaan. Koittakaa häkepäivystäjät jaksaa.
Loistokas blogi, kiitos siitä!
Toivottavasti valtio/virkavalta ei puutu kirjoitteluihisi ja jaksat jatkaa kirjoittamista vielä pitkään.
Jaksamista kaikille sinne luolaan.
P.S. Toivottavasti tämä blogi ei muuta suosion myötä Plazan Elleihin tai muuhun yhtä sopimattomaan paikkaan. Älä myy itseäsi paholaiselle! ;D
Eikö hätäkeskus vois vähän mainostaa että millasia hätöjä sinne saa soittaa? Ja tuleeko muuten mitään sakkoja asiattomasta puhelusta? Luulen, että voisi olla hyväksi laittaa jotain sakkomaksua jos joku tuppaa soittelemaan aina ja kyselee kuulumisia ja kyselee klitoriksen kosteudesta.
Tuosta AKE-hommasta sen verran, että itse eräänä sunnuntai-iltana soitin 020202:een ja kyselin erään auton tietoja (pysäköitynä maksamalleni parkkiruudulle), mutta niitä ei löytynyt.
Piti sitten poliisi soittaa paikalle ja tiesin että häkeen menee. Ystävällinen asiakaspalvelija luurin toisessa päässä otti rekisteritunnuksen ylös ja sano, että koittavat saada yhteyttä omistajaan/haltijaan. Kymmenisen minuuttia meni ja tuli puhelu takaisin, että ei löydy numeroa ko. henkilölle ja hänen jollekin alaiselleen oli myös yritetty (ilmeisesti jokin yrittäjä).
Häke sitten varmisti, että kyse on maksetusta paikasta ja pisti poliisipartiolle viestin aiheesta, kiitin ja painuin sisälle odottelemaan. Pari tuntia meni ja häke soitti jälleen ja kysyi, että onko auto vielä ruudussa. Kyllä oli, joten nyt olisi poliisipartio vapaana ja tulee 20 minuutin päästä. Kiitos ja hei :)
Olettaisin ettei ollut mikään ruuhka-aika häkelle tuo ilta, kun poliisikin sanoi että hiljaista on näin sunnuntai-iltana.
Itsekin olen häkessä seurannut touhua jonkin verran ja eräs palolaitos on hyvinkin tuttu paikka, joten tiedän kyllä mitä paskaa sitä saa tuossa pelastusalan ammatissa sietää ja kestää.
Jaksamisia ja toivotaan hyviä artikkeleita lisää! :)
Kiitos loistavasta blogista. Useammankin häken alaisuudessa toimineena jutut kuulostavat varsin tutuilta - kun valitettavasti niitä surkimuksia joskus pääsee/on pakko laittaa teidänkin haavista läpi.
Koittakaahan jaksaa siellä bunkkerissa.
"Tuosta AKE-hommasta sen verran, että itse eräänä sunnuntai-iltana soitin 020202:een ja kyselin erään auton tietoja (pysäköitynä maksamalleni parkkiruudulle), mutta niitä ei löytynyt."
Nämä yrityksen nimissä olevat autot hankaloittavat aina. Mutta täytyy kyllä sanoa, että kylläpä häkessä on tainnut olla hiljaista kun tuollaista asiaa ovat ehtineet hoitaa. Väärinpysäköityneet autot ovat aikamoinen murheenkryyni... Ja hyvin paljon tunteita herättävä aihe soittajien keskuudessa. Meidän alueella esim. partio ei lähde yksityiselle piha-alueelle sakottamaan ketään ellei isännöitsijä tai taloyhtiön edustaja ole paikalla, ja silloinkin mikäli ei ole mitään muita kiireitä. Kaupungeissa, missä on pysäköinninvalvonta, lappuliisat hoitavat homman, ei poliisit. Tämä on todellakin hankala aihe, ja käytännöt ovat moninaiset Suomen maassa, mikä ei tietenkään yhtään auta.
Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää aivan ÄLYTTÖMÄN mahtavasta blogistasi! Ihanaa että joku vihdoin viimein uskaltaa valaista tietämättömiä hätäkeskuksen toiminnasta!!!
Näköjään jo moni kolleega löytänyt tiensä sivuille ja uskon että tarinaa riittäisi vaikka millä mitalla :)
Ajatelkaa kuinka paljon jo tämä yksi ääni herättää tunteita ja keskustelua mutta mitä jos niitä ääniä olisi useampia...ehdotankin siksi kaikkia kollegoita jotka tätä lukee
(TIETENKIN PÄIVYSTÄJÄN SUOSTUMUKSELLA) luomaan oma tai miksipä ei vaikka yhteinen blogi johon voidaan kerätä näitä meidän jokapäiväisiä tarinoitamme ja vihdoinkin saada äänemme kuuluviin!
T:Toinen luolasmurffi
Hauska ja "hauska" blogi! Eipä huoli enää ihmetellä, miksi hätäkeskukseen on toisinaan niin vaikea päästä läpi, kun tuollaiset todellisessa hädässä olijat tukkivat linjat...
Päivystäjä, palolaitoksen toimintaa läheltä seuranneena tiesin, että sunnuntaina kello 22 aikoihin voi olla suht hiljaista, joten siksipä sinne soitinkin :) Jos olisi ollut arkipäivä, niin asia olisi voinut odottaa aamuun pysäköinninvalvontaa varten.
Paikalle saapunut poliisipartiokin totesi samaa mitä ajattelin, eli hiljaista on niin hyvin ehti. Lappu ikkunaan ja toivottelin hiljaista työpäivän jatkumista :)
Pistin blogin omiin suosikkeihini ja lisään tänään linkin oman blogini, Haittalevyn puolelle (http://haittalevy.blogspot.com).
LOISTAVA BLOGI!!!
Mikä sanavirtuoosi oletkaan!
Olemme keskuksellinen puhelintyöläisiä, ja oma työ tuntuu ihan loistavalta kun lukee sun blogiasi! Olemme juuri näitä kuvaamiasi lepakoita, huoria, vittumaisia akkoja ja ukkoja koska emme voi varata juuri sitä tai tätä hänelle tai hinta tuntuu kovalta. Mutta onneksi ei kenelläkään soittajalla ole oikeasti hätää. Niinkun valtaosalla sunkin asiakkaista taitaa olla asianlaita...
Tsemppiä ja jaksamista, toivottavasti sun blogiasi ei lopeteta tai se ei pääse vääriin käsiin ja levitykseen.
Mahtava blogi! Kiitos.
Vaikka kysessä on vakava asia (turhat puhelut hätäkeskukseen) niin kyllä ihmisten typeryydestä saa loistavaa viihdettä.
Veikkaan että yksi ongelma siihen että ihmiset eivät soita poliisin numeroon on se, että se on yksinkertaisesti vaikea muistaa. Jos ei ole mahdollisuutta tarkistaa sitä jostain niin siinäpä pähkäilet, että oliko se 10022, 11022, 11002 vai mitähä? Sinällään viisinumeroiset puhelinnumerot eivät ole ylipääsemättömän vaikeita, mutta poliisin numero vaan on sellainen että sen varioitumisriski on suuri. Symmetrisyys, yksilukuisuus tai selkeä sarja olisi helpompi muistaa. Etenkin kun sitä ei ole missään vaiheessa paukutettu niinkuin uutta hätänumeroa silloin kuin se vaihtui. Oisivat edes aikoinaan laittaneet poliisin numeron tuohon samaan 11X-koodilla kuin hätänumeron ja palokunnan niin olisi jotain toiveita että se pysyisi ihmisillä päässä.
Emmental, tarkoitin, etteivät ihmiset tiedosta sitä, että poliisin numero on nimenomaan hätänumero. Se on itse asiassa poistumassa käytöstä, ja sen voikin jo täysin unohtaa, koska 112:een kyseinen numero nykyään yhdistyy. Eli, 10022 pois mielestä, ja 112 tilalle, :).
Soitin kerran tuohon 10022 numeroon ja hävetti niin kun tajusin, että se meni hätäkeskukseen. Tosin työpaikalla oli juuri tapahtunut murto, mutta totesin silti, että homman voi hoitaa virka-aikana, kun kauppakin olisi mennyt puolen tunnin kuluttua kiinni ja olin saanut varkailta suurimman osan saaliista pois.
Viimeisin Anonyymi, jos on veresmurto niin tottakai pitää soittaa 112 (tai 10022). Jos murtokohde on kiinteistö, niin jonkinlainen partio menee useimmiten kohteeseen tutkimaan paikkoja, ja vaikka vahinkoja ei olisi, ja on esim. edes jotain tuntomerkkejä tekijöistä, niin ne on hyvä ilmoittaa hätäkeskukseen, joka sitten ilmoittaa ne partioille. Pitävät sitten silmillään jos tuntomerkkeihin sopiva tyyppi tulee vuoron aikana vastaan. Joten aina partio ei tule paikalle, mutta esim. nimenomaan tekijöistä on hyvä saada tietoa, mikäli sellaista löytyy. Eli ei ollut välttämättä ollenkaan huono homma, että soitit 10022, :).
Voi elämä, kun tämä on hersyvää luettavaa!!! Ja hienoa, että näin moni on tämän jo löytänyt!
Olen linkittänyt tämän omaan blogiini.
KIITOS!!!
Kuten on jo tullut todettua, kansa pitää 10022:sta jonkinlaisena kaatopaikkana. Onneksi ko. numeroa ei enää mainosteta edes poliisiautojen etulokareissa. (Ok. Jotain vanhoja kihlakuntien raatoja vielä on, joissa ei ole vanhoja tarroja revitty irti, ettei lokari hajoaisi käsiin)
Lähes poikkeuksetta 10022:een tulevista puheluista saa alkuun valistaa, että mitä ja miksi. "Emmä tiedä soitinko oikeaan paikkaan..." "yhdistä poliisille..." "tää olis poliisin kiireetön asia. (klo 03.00 yöllä)" jne.
Eräskin ei halunnut hätäkeskukselle kertoa asiaansa, vaan vaati poliisilaitokselle >> kohteliaasti opastimme soittamaan numerotiedustelun kautta sinne, koska puheluitahan emme yhdistele. Tuli sitten uutena puheluna kahden minuutin päästä ja aloittaen:" Saatana, kun tekään ette siellä hätäkeskuksessa palvele. Soitin poliisin päivystykseen, josta kehoittivat, että asia kuuluu hätäkeskukselle". Niinpä niin. Sitä asiaahan häken päivystäjä oli YRITTÄNYT tiedustella, mutta "herralle" ei ollut apu kelvannut...
Kiinnostavaa huomata, että jossain päin Suomea on oikeasti aikaa selvitellä väärinpysäköityjä autoja tai niiden omistajia. Ei meidän hätäkeskuksessa ainakaan ole päivystäjillä moiseen aikaa kuin ehkä arkiyön pikkutunneilla. Asiasta pitää huolen jatkuvat alivahvuudet (jopa kolme alle minimin, eli montaa ei edes sitten enää ole) päivystyssalissa. Tulevaan yövuoroonkin mennessäni tiedän, että tulemme toimimaan 33% pienemmällä vahvuudella illan, kuin minimissään pitäisi porukkaa olla. Huonommaksikin voi mennä, mikäli lisää esim. sairaspoistumia vielä illan aikana tulee ennen vuoroa.
Siitä huolimatta yritämme parhaamme. Sen PITÄÄ riittää, koska yli-ihmisiä emme ole, eikä monen ihmisen asioita voi tehdä samaan aikaan. Tästä syystä kovin asiakaspalvelulähtöisesti ei ehdi palvella, eli "turhia" huolia ei jouda kuuntelemaan.
Edelleen: blogi on yksi parhaimmista mitä lueskelen, vaikkakin asiat ovat hyvinkin tuttuja kaikille alalla toimiville.
T: Luuriapina
Mielenkiintoinen blogi, ja mukavaa luettavaa. Täytyy kuitenkin muutaman muun tavoin ihmetellä, että mihin sitä sitten voi soittaa, jollei siihen 10022-numeroon (joka on muksusta asti tehty tunnetuksi poliisin numerona) kun mieltä painaa neljältä aamuyöllä väkivaltaisissa oloissa elävän ystävän kohtalo ja omat vaikutusmahdollisuudet. Ilmeisesti siis ei em. numeroon. Mihin sitten? Kun ei uni yöllä vaan ole tullakseen, niin siinä on hankala odottaa että lähipoliisin toimisto ysiltä aukeaa. Miksiköhän poliisi ei ole tuonut julki jotain kanavaa tällaisille asioille?
Eikä tuon 10022:n poistumisestakaan moni ikävä kyllä tunnu tietävän. Kiitos siis näistä infoista.
Ja vaikka omista töistä hyvin tiedänkin, että työntekijätasolla on vaikea ajaa juuri mitään juttuja esimiehiltä läpi, niin toivottavasti tällaiselle hätiksen väärinkäytölle tule jotain tolkkua ja kansaa valistettaisiin lisää.
"...mihin sitä sitten voi soittaa, jollei siihen 10022-numeroon (joka on muksusta asti tehty tunnetuksi poliisin numerona) kun mieltä painaa neljältä aamuyöllä väkivaltaisissa oloissa elävän ystävän kohtalo ja omat vaikutusmahdollisuudet. Ilmeisesti siis ei em. numeroon. Mihin sitten?"
Mikäli saat tietoa, joka viittaa siihen, että ystäväsi voisi tarvita välitöntä apua, sinun tulee soittaa 112:een. Jos ainoastaan haluat neuvoa tilanteeseen, joka on mahdollisesti jatkunut jo pitkään, niin riippuu ihan asuinkunnastasi, voiko joko vastata kysymykseesi. Isoimmissa kaupungeissa on esim. päivystys poliisilaitoksella ei-kiireellisia asioita varten. Ymmärrän hyvin dilemman, mutta onko sinun pakko saada tietoa yöaikaan, asiaan, joka ei kuitenkaan ratkea sillä hetkellä? Eihän se ole kivaa esim. maata ja miettiä ystävän kohtaloa, mutta ellei asia vaadi välittömäiä toimenpiteitä partiolta, niin en näe miksi asiaa ei voisi hoitaa päiväaikaan.
Ehkä tämä on kylmä, kyyninen, hätäkeskuksen työntekijän näkökulma, mutta näin minä sen näen. Kaikkiin asioihin ei vain voi saada tietoa välittömästi.
Toistan kuitenkin, että mikäli on pienikin syy olettaa, että kuten esimerkkitapauksessa, ystävällä on juuri nyt jokin hätänä, on uhattuna omassa kodissaan tms, niin silloin partio voi mennä paikalle, vaikka keskellä yötä, ja jotta partio saadaan liikkeelle, tulee sinun soittaa 112.
(Ja tosiaan, 10022 on alusta alkaen ollut poliisin HÄTÄnumero, mutta jostain syystä, sen perimmäinen tarkoitus suistui raiteiltaan heti alkumetreillä, eli siitä tuli yleinen kaikkien poliisiasioiden linja. Mönkään meni siis.)
"tää olis poliisin kiireetön asia. (klo 03.00 yöllä)"
Kellonaika ei kiireellisyyttä määrää, sillä jotkut meistä tekevät vakituiseen yövuoroja tai iltavuoroja, jolloin kolmelta yöllä on kuin keskellä päivää ;)
"Kellonaika ei kiireellisyyttä määrää, sillä jotkut meistä tekevät vakituiseen yövuoroja tai iltavuoroja, jolloin kolmelta yöllä on kuin keskellä päivää ;)"
Tokihan tämäkin on totta mutta onhan se näin että "maassa maan tavalla". Poliisin organisaatio on omat palveluaikansa asettanut ja eihän se pankin tai postin konttorikaan ole auki yötäpäivää yö/iltavuorolaisten takia.
Nythän ei ole kyse siitä etteikö poliisille voisi soittaa myös yöllä, toki voi, jos kyse on poliisin KIIREELLISESTÄ asiasta, kiirettömät kyselyt voi hoitaa päiväsaikaan ihan niinkuin muutkin jokapäiväiset pankki, posti ym,ym askareet.
T:Pikkusmurffi
soitin kerran 112 numeroon kun sain turpaani ja heräsin maasta.
ilmoitin asian ja siellä sanottiin että soita poliisille 10022
että me emme auta.
mulla meni 8 kertaa saada kännykkään toi numero. silmälasit oli kadonnu ja verta joka paikassa.
tota oon ihmetelly viel tänä päivänäkin et miks ei ton 112 takaa saanu apua
Palaan 9. joulukuuta 2008 21:26 kirjoittamaani kommenttiin.
Onhan se ymmärrettävää, ettei kaikkia asioita aleta ottamaan vastaan hoidettaviksi silloin, kun väen pitäisi kiltisti nähdä unia veronpalautuksilla tehtävistä etelänmatkoista. Ei se kai tee kenestäkään kyynistä, että toteaa realiteetit.
Itse mieltä kaihertava asia ei ehkä ole kiireellinen jos ei tiedossa ole sillä hetkellä tapahtuvaa rikosta, mutta jää vähän auki, että ketä kiinnostaa se ihminen, joka juuri silloin yöllä ei voi ajatuksiltaa nukkua. Omo-infokaan ei ole auki öisin, eikä siellä tuskin osata neuvoa tällaisessa kovin hyvin.
Poliisi voisi myös tiedottaa saako 24h numeroihin soittaa muutkin kun omapaikkakuntalaiset. Koska miksi vain tiettyjen paikkakuntien asukkaat saavat rauhassa ummistaa silmänsä ennen töihinmenoa?
Ja vaikka nyt esimerkkinä onkin yksittäistapaus, se on tuskin ainoa laatuaan harmittomana, mutta soittajalle tärkeänä puheluna (joka mielihyvin hoidettaisiin muualla, kunhan siihen tarjottaisiin keinot, jotta hätäkeskus saisi hoitaa sen oleellisimman häiriöttä).
"soitin kerran 112 numeroon kun sain turpaani ja heräsin maasta.
ilmoitin asian ja siellä sanottiin että soita poliisille 10022
että me emme auta."
Milloin tämä tapahtui ja missäpäin Suomea? Suomessa ollaan siirretty nykyiseen hätäkeskusjärjestelmään porrastetusti, ja viimeiset aloittivat toimintansa 2006 vuoden alussa. Mikäli olet tietyllä alueella soittanut 112:een ennen tuota, on poliisi vielä hoitanut omat keikkansa 10022 numerosta. Tämä olisi loogisin selitys, koska tänä päivänä tuo ei ole mahdollista, 112 ja 10022 yhdistyvät siis samaan paikkaan.
"Itse mieltä kaihertava asia ei ehkä ole kiireellinen jos ei tiedossa ole sillä hetkellä tapahtuvaa rikosta, mutta jää vähän auki, että ketä kiinnostaa se ihminen, joka juuri silloin yöllä ei voi ajatuksiltaa nukkua. Omo-infokaan ei ole auki öisin, eikä siellä tuskin osata neuvoa tällaisessa kovin hyvin."
Esimerkiksi valtakunnallinen kriisipuhelin 01019 5202. , johon saa yhteyden: ma-pe klo 9.00–06.00, la klo 15.00–06.00, su klo 15.00–22.00. Ihan suoraan sanottuna, poliisia ei kiinnosta henkilö, joka ei saa nukuttua yöllä koska ystävällä on vaikea tilanne, mutta ymmärrän kyllä täysin mitä tarkoitat. Kriisipuhelimen kautta voi saada ns. ensiapua tilanteeseen, jotta ehkä itse saa nukuttua.
Ainakin radiossa ja lehdessä on sanottu että jossain ihmeen autovarkaustyyppisessä havainnossa pitää soittaa numeroon 112.
Että sieltä se väärä informaatio tulee. Ei ihmiset enää taida tietää että poliisille on oma numero.
Pitääkin nyt kysyä, että mikä on oikea tapa toimia, jos huomaa keskellä yötä autonsa kähvelletyn kadun varresta, eikä poliisilaitoksella ole 24h päivystysnumeroa? Partiota ei siis tarvita paikalle, mutta tapahtuma on sen verran tuore, että tekijät ovat mahdollisesti vielä liikkeellä ja siten verekseltään kiinniotettavissa, mikäli paikallisia partioita on asiasta informoitu. Saako tällaisessa tapauksessa häiritä HäKeä asialla vai pitäisikö odottaa virka-aikaan?
Arnold, jos auto on viety, pitää soittaa 112. Auton tiedot kerrotaan hätäkeskuksen toimesta partioille tarkkailuun, ja se pitää saada etsintään, eli rekistereihin näkyväksi, että kys auto on anastettu. Esim. ennenkuin ehtii rajan yli Venäjälle.
Varsinaista ilmoitusta ei tehdä hätäkeskuksessa, vaan sen tekee partio tai johtokeskus, riippuen paikasta, mutta hätäkeskus antaa sinulle ohjeet miten toimia missäkin paikkakunnalla.
Lisään vielä hieman yo. asiaan. Mikäli on virka-aika, voit hyvinkin soittaa myös poliisilaitokselle esim. rikosilmoitus-numeroon, tai 24h numeroon muulloinkin kun virka-aikana, mikäli tällainen on ja tunnet sen. Mutta ellet tiedä minne soittaa tai olet epävarma, näppäile vain 112, autovarkaudessa se ei ole tyhmää. (mutta huom. älä tee samoin mikäli esim. polkupyörä on viety, tai postilaatikko, tai huomaat lompakon viedyn ostosmatkalla tai kun viinakset lähti kaverin mukaan, :)
Sairaalan päivystyksessä työskentelevänä voin myös sanoa että sinne tulevat puhelut ovat täysin tätä samaa tasoa. Ja usein sairaalan numero kyllä löytyy kännykästä, mutta sitä maagista 112 ei, paljon tulee pyyntöjä että "eikö sieltä sairaalasta voitaisi soittaa ambulanssia". Sairaalan päivystyksestäkin kysellään kaikkea järvien levätilanteesta liukuvoidesuosituksiin asti.
Jatka hyvää blogia, sympatiat täysin hätäkeskuspäivystäjien puolella, samassa veneessä ollaan, vähän eri laidalla vaan istuskellaan :-)
On muuten joskus hankalaa, kun ambulanssi vie potilaan eikä omaisille kerrota minne on viety. Viime vuodelta kuulin, että naapurini poika oli yöllä viety sairaalaan, mutta äiti ei saanut tietoa mihin ja poika ehti kuolla ennenkuin äiti pääsi katsomaan.
"On muuten joskus hankalaa, kun ambulanssi vie potilaan eikä omaisille kerrota minne on viety. Viime vuodelta kuulin, että naapurini poika oli yöllä viety sairaalaan, mutta äiti ei saanut tietoa mihin ja poika ehti kuolla ennenkuin äiti pääsi katsomaan."
Niin varmaan on, mutta hätäkeskus ei voi kertoa sitä, meillä ei ole valtuuksia. Terveysviranomaisilla, eli esim. sairaalalla, on. Rikkoisimme laki, mikäli kertoisimme soittajalle minne joku henkilö on viety. Kuka tahansahan voisi soittaa ja esittäytyä jonkun vaimoksi, mieheksi, veljeksi jne ja pyytää tietoa jostain toisesta henkilöstä. Me ei voida varmistaa soittajan henkilöllisyyttä. Jos joku soittaa ja kysyy, kehotamme heitä soittamaan sairaalat läpi, tk:t jne. Voidaan jopa antaa hieman vinkkiä mistä aloittaa, kertomatta suoraan missä henkilö on.
Kiitos erinomaisesta Blogista. Olen lukenut kirjoituksiasi ja kommentteja viimeiset neljä tuntia.
Monet kysymykset tuntuvat toistuvan tämän blogin kommenteissa useasti. Olisiko jonkinlainen Frequently Asked Questions (FAQ)-osio paikallaan? "Päivystäjän työstä"-kirjoituksen "Pari totuutta"-osiossa listaat jo monia hyviä pointteja. Koska kirjoitat blogiisi hyvin ahkerasti, nuo "Pari totuutta" kuitenkin hukkuvat nopeasti massaan.
"Monet kysymykset tuntuvat toistuvan tämän blogin kommenteissa useasti. Olisiko jonkinlainen Frequently Asked Questions (FAQ)-osio paikallaan? "Päivystäjän työstä"-kirjoituksen "Pari totuutta"-osiossa listaat jo monia hyviä pointteja. Koska kirjoitat blogiisi hyvin ahkerasti, nuo "Pari totuutta" kuitenkin hukkuvat nopeasti massaan."
Ei ollenkaan pöllömpi idea. Täytyy pistää mietintämyssyyn, :). Kiitos.
Huomaan että useammalle meistä tuottaa 112/10022 "lievää" sekaannusta..:)
Historiaa sen verran että teen itsekkin yötyötä, jossa törmää aina siloin tällöin tilanteisiin jossa tarvitaan poliisin/palokunnan/lanssin apua.
Kerkesin alkuun soitella muutaman kerran 10022:n joka kuitenkin meni aina hätäkeskukseen, josta tajusin että unohdetaan koko halvatun numero 10022 ja soitan sitten suoraan 112:een. Tuli parilla ensimmäislleä kerralla sanottua anteeksi, poliisin partiota olisin kaivannut paikalle kun 10022:een soitin, nykyään jätän jo turhat liturgiat alusta pois..:)...Mutta kaikki menee nykyään sitten 112:n kautta, vaikkei välttämättä aina todellista tarvetta olisikaan. Mieleen tulee nyt vaikka liikenneonnettomuus joka ei aiheuta varaa muulle liikenteelle ja henkilövahingoiltakin on säästytty, mutta syyllisyydestä ei päästä yksimielisyyteen. Tällainen tapaus olis omasta mielestäni täysin poliisijuttu, mutta valaiskaa ymmärtämätöntä jos toista mieltä.
Sääli sinällään että joudutaan kuormittamaan hätäkeskusta poliisiasioilla joitten luonne ei ole niinkään hätä mutta jotka "vaativat" poliisin paikalle saapumista. 10022 olisi tällaisissa tilanteissa ohjautunut suoraan poliisille.
Kiitoksia muuten valaisevasta blogista, kyllä on värikästä luettavaa.
PS. Kyllä sen tiedottajan jolle palkkaa maksetaan kannattaisi ehkä vielä yrittää toitottaa medialle/kansalle että 10022 on mennyttä kauraa ja muutenkin selventää minne 10022 tätä nykyä oikeasti yhdistää..:) Meitä harhaluuloisia kun on aika halvatusti vielä liikkeellä...
T: Yksi yötyötä säännöllisesti tekevä.
Se on vaan niin hyvin iskostunut päähän tuo numero. Minäkin tässä taannoin jouduin soittamaan - aivan aiheesta - hätäkeskukseen ja kun sivullinen kysyi soittaako hän vai minä poliisille, jostain syvältä mielen syövereistä lähti sormilleni tieto naputtaa kännykkään 10022. Muistan oikein kun nollaan oli hankala osua ja jouduin korjaamaan numeroa.
Ja olen aikaani seuraava ihminen ja hyvin tietoinen siitä, että numerot ovat yhdistyneet jo vuosia sitten. Tiedostavana ihmisenä tunsin sen poliisinumeronkin, siinähän se yhdistymisen syy osittain oli, että ihmiset eivät poliisinumeroa muistaneet.
Toinen syy yhdistymiseen käsittääkseni oli, että poliisiapua tarvitsevissa jutuissa voidaan tarvita muitakin viranomaisia. Loppujen lopuksi tässäkin paikalle lähetettiin myös ambulanssi ja se tuli noin valovuoden aikaisemmin paikalle kuin poliisi. Se kun tuli lähempää ja pikkaisen kiireellisemmällä koodilla.
"Ja olen aikaani seuraava ihminen ja hyvin tietoinen siitä, että numerot ovat yhdistyneet jo vuosia sitten. Tiedostavana ihmisenä tunsin sen poliisinumeronkin, siinähän se yhdistymisen syy osittain oli, että ihmiset eivät poliisinumeroa muistaneet."
Eikä se mitään jos sitä käyttää oikein, eli hätänumerona, mutta kun moni pitää sitä edelleen yleisenä neuvontanumerona, ja se rasittaa.
Olet aivan oikeassa siinä, että yksi syy yhdistämiselle oli se, että moni asia vaatii useampi viranomaisia. Itse koen että nyt päivystäjän, uudenmuotoisessa hätäkeskuksessa, saan tehdä täysivaltaisempaa työtä kuin silloin "ennen vanhaan". Saan katsoa asiaa monelta eri kantilta, kuuluuko tämä poliisille vai sairaankuljetukselle jne. Lisäksi hälytys lähtee samaan aikaan useammalle tekijälle, kun aikaisemmin meni joskus jopa kymmeniä minuutteja ilmoittaa esim. poliisille.
KIITOKSET LOISTAVASTA BLOGISTA!!!
Ihan mielenkiinnosta kuitenkin, mihin kuuluisi sitten soittaa kun ajelen tuolla vaikkapa la iltana kehä-III:lla ja huomaan edellä ajavan ajokäyttäytymisen todella holtittomaksi ja epäilen että ko. kuljettaja on humalassa tms... Tottakai seuraan kyseistä toimintaa hetken, mutta jos tämä holtittomuus jatkuu niin kyllä se olisi ihan hyvä sieltä tienpäältä raivata pois, vaarantamasta kanssa autoilijoita.
Tässä tilanteessahan minulla tai muillakaan ei ole (vielä) varsinaista hätää... mutta kuuluuko tämä nyt kuitenkin hätäkeskuseen eli poliisin HÄTÄnroon 10022 soitettaviin puheluihin???
"Tässä tilanteessahan minulla tai muillakaan ei ole (vielä) varsinaista hätää... mutta kuuluuko tämä nyt kuitenkin hätäkeskuseen eli poliisin HÄTÄnroon 10022 soitettaviin puheluihin???"
-----------------
Epäilty rattijuopumus on kiireellinen poliisin tehtävä, varsinkin jos partion on mahdollista saada kuski tarkistettua, eli tällainen tilanne kuuluu ehdottomasti 112:een. Sinänsähän voisi ajatella, ettei kyseinen tilanne ole hätätilanne, mutta jos puhutaan taas riskistä, siitä, mitä mahdollinen rattijuopumus voi aiheuttaa, varsinkin sivullisille, niin silloin asia muuttuu. Eli on korkeariskinen tilanne, joka vaatii poliisin välittömiä toimenpiteitä. Toki, harmillisen usein tilanne on se, ettei partioita kertakaikkiaan ole a. vapaana tai b. ei lähimainkaan, mutta se on taas toinen juttu.
Tähän voin vielä lisätä, että poliisin vanha nro, 10022, poistuu käytöstä tämän vuoden loppuun mennessä, joten sen voi nyt oikeasti unohtaa, :).
Tuo hädäntarpeen objektiivisuus tulee omassakin työssä hyvin selväksi monesti. Vakuutustoimiston hätäpuhelimessa huomaa joidenkin ihmisten suhteellisuudentajun puutteen esimerkiksi silloin, kun kerron laskutusasioiden olevan arkena hoidettavia ja vastaus on "Mutta kun mun vakuutus menee huomenna katki, tää on MULLE hätä". Näissä tilanteissa tekisi mieli jo välillä mieli napauttaa takaisin, mutta siinä vaiheessa kun kuuluu "Tee nyt tää päivitys hei, mä tiiän et pystyt mutta et vaan viiti" palaa kyllä käämi vaikken sitä asiakkaalle näytäkää.
Kun ei pysty, niin ei pysty.
Ihan turhaa on valittaa sitä, että hätäkeskukseen tulee turhia soittoja. Aiemmin poliisin päivystysnumero oli 10022. Siellä vastasi poliisi. Nyt tuo numero on yhdistetty 112:een. Juuri sen vuoksi normaalit poliisin päivystykseen kuuluvat asiat tuohon numeroon yhdistyvät. Poliisia tarvitaan virka-ajan ulkopuolella muulloinkin kuin silloin kun kyse on varsinaisesta hädästä. Yksi tällainen tilanne on kotirauhaa häiritsevä melu. Kyse ei ole hengenhädästä, mutta veronmaksajan yöunet ovat tarpeellisia niin liikenneturvallisuudelle kuin poliisien palkanmaksulle.
Mielenkiintoinen blogi! Meitä on selvästi joka lähtöön.
Minua kuitenkin hieman häiritsee ilkeä sävysi. Kommenteista päätellen numeroiden yhdistäminen tai oikean puhelinnumeron valitseminen ei ole millään tavalla itsestäänselvää. En ole koskaan kuullutkaan numeroiden yhdistämisestä, eikä olisi tullut mieleenkään soittaa hätänumeroon varastetusta autosta ennen tällaisen satunnaisen nettitekstin lukemista. Tässä asiassa oikea rakentavan palautteen kohde olisi siis numeroiden mainostamisesta vastaava taho. Ei olisi ollenkaan pahitteeksi järjestää esimerkiksi tv-ohjelmaa, jossa käytäisiin läpi esimerkkitapauksia ja sitä, minkä numeron piiriin ne kuuluvat.
Tuossa kun sanotaan että jos henkilö on putkassa niin ette saa sitä kertoa.
Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia? Sairaalat on soitettu läpi ja huoli on kova. Mihin minun pitää soittaa että saan tietää onko mieheni putkassa? Vai pitääkö tehdä katoamisilmoitus
"Tuossa kun sanotaan että jos henkilö on putkassa niin ette saa sitä kertoa.
Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia? Sairaalat on soitettu läpi ja huoli on kova. Mihin minun pitää soittaa että saan tietää onko mieheni putkassa? Vai pitääkö tehdä katoamisilmoitus"
----------------------
Ymmärrän, että huoli on tuollaisessa tilanteessa valtava. Mikäli omainen on putkassa pääsee hän mitä luultavimmin pois heti aamutuimaan (jos kyse siis on perus juoppouden takia sinne joutumisesta, ja klassisesti aamuyöllä).
Katoamisilmoitus vaatii sen, että ihminen on ollut kateissa vähintään vuorokauden (poikkeuksena toki lapset, muistamattomat vanhukset ym erikoistapaukset).
Eli tuossa tilanteessa kehoittaisin ensin odottamaan, niin vaikeaa kuin se onkin ja mikäli miehestä ei mitään ole kuulunut reiluun vuorokaudeen, eikä ole mitään loogista selitystä poissaololle, niin lomps katoamisilmoituksen tekoon.
Toivon, että tämä tapaus on jo ratkennut ja miehen olinpaikka on selvillä.
Lähetä kommentti