sunnuntaipäivän ajatuksia

Tänään päivystäjä on hyvin, hyvin väsynyt. Sunnuntai tuntuu aina olevan se päivä viikosta, jolloin aivot ovat narikassa, vaikkei niitä ole käyty uittamassa prosenttipitoisessa nesteessä edeltävänä iltana. Väsynyt päivystäjä on tehokas työkone, koska hän ei siedä turhaa puhetta, ei ylimääräistä paskaa, pyrkii lopettamaan puhelut lyhyeen eikä jaarittele. Eli hän on tässä tilassa juuri sellainen kuin oikein hyvän päivystäjän tulisi olla.
Toisaalta töissä on silti mukava olla, sunnuntailisät juoksevat, ja puhelumäärätkin ovat vähäiset, tottakai, kun suurin osa meidän puljun asiakkaista nukkuvat juopumustaan pois. Iltapäivää kohden ne sitten joskus heräävät ja alkavat soittaa ambulanssia "kun mulla on rintakipua..", "tykyttää niin hirveesti...", "mulla on niin huono olo..." "Tuliko otettua alkoholia eilen illalla?" "Mä join vaan kaksi keskiolutta, koskaan ei tällaista oloa oo ollu...". Niin niin, karhea, kaiken kertova dagen-efter-ääni ei päivystäjän harjaantunutta korvaa petä. Kaksi keskiolutta, my ass.

Toinen mukava sunnuntai-teema on rattijuoppous. Itse melkein välttää autolla liikkumista tietyillä alueilla kyseisenä päivänä, sen verran niitä nimittäin liikenteessä on. Ja harvat jää kiinni. Välillä harmittaa niin vietävästi kun ilmoittaja seuraa epäiltyä ajoneuvoa, joka seilaa kaistalta toiselle, mutta ei saada partiota paikalle. Näin varsinkin maaseudulla, jossa partiot ovat harvassa. Mutta kyllä niitä kiinnikin saadaan ja se on aina yhtä mukavaa, voi listalta ruksia yhden mahdollisen yliajajan pois. Tik.
Tässä äskettäin erään ajoneuvon kuski jäi kiinni kännissä ajamisesta. Keli kohtalaisen epämukava, lunta, tuiskua, tuulta, räntää. Rattijuopumuksen rajan ylittävän puhalluksen tehnyt henkilö oli liikenteessä mönkijällä, ja eräs päivystäjä tokaisikin puhallustuloksen kuultuaan: "noni, ei tuolla kukaan tällä hetkellä selvinpäin mönkijällä ajelekaan." Hurjimmat luvut mitä eteen on tullut ovat lähemmäs viittä promillea ja se kyllä pistää miettimään miten kauan on joutunut tekemään kuivaharjoittelua, jotta edes käveleminen onnistuu...

Sunnuntait ovat tosiaan autuasta aikaa päivystyssalissa, varsinkin kun omista puheluista lähes 55% ovat olleet vääriä numeroita. Hikeä alkaa oikein puskemaan kun joka kerta kun puhelin soi joutuu vetämään jalat alas pöydältä ja selvittää luurin johdot, jotka ovat tietenkin sotkeutuneet tuolin jalkoihin. Ja eikä tuo vielä mitään, mutta kun ne unetkin ovat niin miellyttäviä ja piru vie kun se puhelin kehtaa soida juuri parhaassa kohdassa.
Ah autuaita sunnuntaityöpäiviä...
Että kun puhutaan vastausajoista..... ;).
Noh, tällaisesta asiasta ei sinänsä pidä laskea leikkiä, joten myönnetään... harvoin päivystyssalissa tulee nähtyä oikein kivoja unia.

Aamupäivä menee usein viime yön jälkiä siivotessa, tai siis lähettämällä ns. siivouspartion hoitamaan homman, eli poliisin. Juhlaseurueiden jälkeenjääneitä jäseniä löytyy sieltä sun täältä, puskista, penkeiltä, rappukäytävistä. Ikkunoita on hajoitettu, seiniä töhritty ja naisia raiskattu. Jouluyö, juhalyö.... Ja rauha maan päällä. Ainakin toistaiseksi. Tai miten se meni.

* "Missä vitussa ne bussit on?!" "Siis sä soitat hätäkeskukseen kysyäksesi missä bussi on, ymmärsinkö oikein?" "No joo kun täällä ei oo aikatauluja!"

Toinen työllistävä tekijä sunnuntaisin ovat kiireettömät sairaankuljetukset. Monet yrittävät pinnistellä kotioloissa maanantaihin asti, jolloin voisi mennä omalle lääkärille, mutta kaikki eivät pääse ylittämään tuota itseasetettua maaliviivaa. He antautuvat, ja soittavat sunnuntaina 112 saadakseen ambulanssin paikalle. Lähinnä vanhuksia, yleistilan laskua, selkäongelmia, ja muuta yhtä kiihottavaa. "Mikä siellä on hätänä?" (potilas itse puhelimessa) "Selkä on hirveän kipeä, ei pysty liikkumaan..." "Ylä- vai alaselkä?" (karsitaan pois rintakivun mahdollisuus, joka voi tuntua yläselällä selkäkipuna) "Se on tuo ristiselän alue, on ollut jo pidempään, mut nyt se jämähti kokonaan." Piece of cake, selkeitä vastauksia, selkeä tilanne, auto menemään, jos on vapaana, muuten joutuu odottamaan. Ja seuraava puhelu.

Kaiken tämän rauhan tyyssijan keskelle tupsahtaa useimmiten kovempi keikka joka herättää tylsistyneen päivystäjän horroksestaan. Rakennuspalo on se vakio. Kotona kun ollaan, niin sattuu ja tapahtuu. Lapset leikkivät tulitikuilla, kynttilä jää vartioimatta tms. Saadaan hieman actionia saliin, toimintaa, vilskettä, tekemistä hip hei! Adrenaliinimyrsky, joka tunkee suonten läpi, aiheuttaa lähes hurmostapaisen tilan, joka jopa herättää pizzan ahmimisen jälkeen puuduksissa olevan vartalon. Tällaiseltako miehen siemensyöksy tuntuu...?
Posket punoittavat kuin kovemmassa orgasmissa ja hengitys on niin kiihkeää, ettei hälytysilmoituksen lukemisesta radiossa tahdo tulla yhtään mitään.
Tilanne on kuitenkin ohi nopeammin kuin pikaisin pikapano ja päivystäjät palautuvat jälleen puolikuolleiksi lahnoiksi, jotka hiljalleen valuvat tuoleillaan yhä alemmaksi, alemmaksi, alemmaksi... Kuittaen pois vääriä numeroita, sairaita mummoja, makaavia päihtyneitä ja väärinpysäköityjä autoja.

Sunday bloody sunday.... (vapaasti lainaten ja muokaten)