Otetaanpa taas tällainen, niin kauan kun nyt on jonkinlaisessa muistissa. Kyseinen soittaja on tuttu tapaus, verbaalisesti lahjakas, jopa oikein miellyttävä välillä, antaa itse asiassa jonkinlaisia Turhapuro-viboja, samanlaista renttuilua ja puhetyyliä. Hakee aina sääliä, sitä saamatta tietenkin. Hän osaa olla myös äärimmäisen ärsyttävä, varsinkin kun kuppia on otettu enemmän kuin normaalisti, puhe ei meinaa kulkea yhtään ja soittoja vaan tulee ja tulee ja tulee. Ambulanssin väärinkäyttäjä.
"Schhääne Jesoschvcc." "Anteeks kuka?, "Väänäsen Reiska, teillä varmaan näkyy siellä virallisessa väestörekisterissä." Voi ei...... "Niin niin, hei vaan." "Heippa, ku mä tulin just kotia, kaaauhean poikki ja mä kävin tossa lähikaupassa ostamassa mustikkakeittoa ja..." Nii-iin?" ".. ja sitä, ohhoh." "Mikä siellä on hätänä?" "Vähä reistailee tuo terveys sillätavalla, ruokatorvi on kuin tulessa, mut jalat kantaa toki..." "Niin, mikä siellä on hätänä, kysyn edelleen?" (surkealla äänellä>) "Eikös se tullu jo tossa ilmi?" "No ei se nyt oikein selvää vielä ollut." "Verioksennusta ei nyt ainakaan ole tullut." "No sehän on hyvä homma." "Niin on, mullahan on alhainen hemoglobiini, siinä satasen paikkeilla." "Joo, siis miksi olet soittanut meille, mitä apua koet tarvitsevasi?" "No, en mä oikein periaatteessa mulle riittää että sanotaan et mene nukkumaan." "Joten minä sanon sulle juuri niin: mene nukkumaan." "Menen." "Hyvä, hei". "Ja mä otan vielä vähän tota mustikkakeittoa."
Ja samalla kun nyt ollaan vauhdissa, niin otetaanpa toinen:
Mies soittaa keskellä arki-iltapäivää ja kertoo, että hän pelkää vaimon tekevän kuolemaa. "Miksi?" "Koska me ollaan taas otettu viinaa." "Onko vaimo nyt siellä sun kanssa?" "On." "Onko hän hereillä?" "Ei ole." Samalla kuuluu naisen ääni taustalla. "Onko se nainen, joka puhuu siellä taustalla sun vaimo?" "No on." Päivystäjä huokaa syvään ja jatkaa: "Anna puhelin vaimolle." Hetken päästä langan päässä on kyseinen henkilö, joten jatketaan. "Mikä siellä on hätänä?" Nainen on hyvin itkuinen ja saa sanotuksi lähes kuiskaten: "Jotain hirveää...." Hmm, tästä voi tulla mielenkiintoista... "Kerro hieman tarkemmin, mä en muuten voi auttaa."
Loppujen lopuksi selviää, että vaimon veli syyttää häntä siitä, että tämä on murhannut heidän äitinsä. Niinpä... Puhelimessa oleva syytteen esittäjän sisko ei voi ymmärtää tätä asiaa, miten oma veli voi kuvitella, että hän, hauras nainen, on murhannut äidin. "Milloin äiti on kuollut?" "Ei se oo kuollu."
I rest my case.
Ensi kerralla sitten vähemmän känniääliöitä, enemmän selvinpäin olevia, oman arvon tuntevia, ja kaikkea muuta kuin järkevän oloisia, kansalaisia.
------------------------------------------------------------------------------
Ja tähän loppuun vielä vähän nice-to-know-tietoja edellisestä vuorostani. Kokonaiset 30% vuoron kaikista puheluista johtivat jonkun viranomaisen hälyttämiseen, aivan, 30%. Mitä ne muut 70% sitten olivat? No, esimerkiksi 24% näistä (17% kokonaismäärästä) olivat ns. vääriä soittoja, mm. sellaisia, joissa sanotaan "anteeksi väärä nro", tai jossa ei puhuta mitään eli ns. käveleviä kännyköitä. Luvut ovat summittaisia, eivätkä ne missään nimessä ole virallisia, mutta kertonevat siitä karusta todellisuudesta, jossa me päivystäjät teemme töitä. Todella harva puhelu on kirjaimellisesti hätäpuhelu. Kaikista puheluista 3% oli sairaankuljetuksen sekä pelastuksen kiiretehtäviä, eli sellaisia, joihin periaatteessa mennään vilkut päällä, 8% kaikista annetuista tehtävistä. Joten hirveän usein täällä ei pääse pelastamaan ihmishenkiä...
Eli mitä me hätäkeskuspäivystäjät täällä oikein teemme...? Välillä mietin sitä samaa itsekin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
Tämähän on ihan absurdia! Mitä ihmettä ihmisten päässä liikkuu!
Oi kuin olisin lukenut omia ajatuksiani! Loistava blogi, hienoa että jaksat kirjoittaa kun selvästi sen taidon osaat.
Voimia töihin!
t. ex päivystäjä ;-)
nuo ambulanssin väärinkäyttäjät on pirun tuttuja meikäläiselle! välillä saa oikeen miettiä et mitä pirua sitä ambulanssissa oikeen tekee, taksia leikitään, parannetaan ihmisten pahaa mieltä käymällä katsomassa niitten sotkuisia kännikämppiä ja todetaan jälleen kerran x-5. ja v***u noita ihmisiä jotka jaksavat soittaa ambulanssin heti kun vähän ottaa rinnasta ku on juonut viinaa...ja sit ku paikalle pääsee niin potilas sanoo ettei hällä mitään rintakipuja oo, halus vaan että tullaan käymään ja ehkä me samalla vietäis roskat ulos! ei jumalauta meillä on mahtavat työpaikat!!! on kyl yllättävän harvoin kun saa tuntea että on tehnyt jotain todella tärkeää, oikeasti hoitanut jotain potilasta....
On niin harmillisen yleistä, että joku kännideeku vetoaa rintukipuihin soittaessaan 112... eikä päivystäjällä usein ole muuta vaihtoehtoa kun laittaa se lanssi liikkeelle, vaikka hyvinkin tietää ettei sillä todellakaan mitään hätää ole. Mut kun sitä ei voida varmistaa puhelimitse. Ärräpäät lentää kun painetaan hälytä-nappia ja tiedetään jo valmiiks, et se x-5:hän sieltä kohta tulee. Mut kun ei ole vaihtoehtoja. Vituttaa, että tietyt tyypit on oppinu mitä pitää sanoa, että saa sen lanssin. Jaksamisia sinne kenttäpuolellekin, jos
minun työ ei ole kadehdittava, niin ei ole teidänkään.
Aivan käsittämätöntä, että ihmiset kehtaavat soittaa turhaan hätäkeskukseen! Meneekö teillä koskaan linjat tukkoon näiden pilapuheluiden takia, niin että oikeasti apua tarvitsevat joutuvat odotettelemaan vapautuvaa päivystäjää?
Ongelmahan on myös siinä, että monet näistä ihmisistä eivät miellä soittoaan pilaksi, heillä on oikeasti asiaa, omasta mielestään. Ja koska suurin osa puheluista on ns.turhia, eli eivät ainakaan vaadi yksikön hälyttämistä, niin voidaan sanoa, että näiden puhelujen takia oikea hätäpuhelu voi hyvinkin olla jonossa. Päivittäin on tilanteita, jolloin jonossa on pari puhelua.
ja ambulanssi voi monesti olla kiinni jollain haista paska-keikalla kun joku sairastuu vakavasti ja todellaki tarttis sitä lähimpänä olevaa lanssia äkkiä! semmosta se meidän arki on...no, olen kyl sitä mieltä et meidän työ on helpompaa ku teijän päivystäjien, me päästään kuitenkin melko pian pois kohteesta jos ei meitä tarvita, mut teidän pitää jaksaa kuunnella näitä kaikenlaisia puheluita! ja kyl me kentälläkin tiedetään et teitä potuttaa laittaa ambulanssin liikkeelle ku epäilee et se kuitenki äxätään...mut jaksamista ja pitkää pinnaa meille kaikille! :)
Sen kerran kun aiheesta olen joutunut soittamaan, niin kaverit tuli paikalle.
Tiedä sitten oliko puhelimen päässsä oleva kaveri helvetin typerä vai helvetin fiksu, mutta tosiaan makasin lattialla ja taju meinasi juuri lähteä, niin kaveri kysäisi että kävisinkö avaamassa oven ambuloanssin miehistölle. Vitutus nosti verenpainetta juuri sen verran että taju säilyi. Pisteet siitä :D
Sepä siinä on että kun koskaan ei voi tietää että onko se langan päässä oleva potilas juuri niin kipeä kun väittää olevansa (monesti ei ole)... niin aina kannattaa kysyä tuota ovenavauskykyä, joskus voi tärpätä... ei tarvitse sitten kyytijullien tulla karmit kaulassa, palokunnan avustuksella sisälle...
Aivan, vaikka potilas kärsisi selkävaivoista eikä pääse lattialta, niin varmistan vielä ovenavauksen "eli sinä et siis myöskään pääse avaamaan ovea?"-tyyliin, joskus nimittäin vastaus onkin yhtäkkiä, "joo, kyllä mä nyt ovelle asti pääsen". Se on tyhmä, joka ei kysy, ;).
Huvittaa ihmiset, jotka tietävät milloin taju on "ihan juuri lähdössä". Tätä etevämät ihmiset jopa ilmoittavat oman tajuttomuutensa keston minuuteissa, samalla kuitenkin muistaen kaikki tapahtumat.
Minä kyllä tiedän, milloin minulta on taju "ihan just lähdössä". Olen kärsinyt alhaisesta verenpaineesta jo toistakymmentä vuotta ja juurikin tuon tietämiseni ansiosta pyörtynyt vain muutaman kerran. Läheltä piti -tilanteita on aina välillä. Tunnen, milloin pyörtyminen uhkaa ja osaan toimia sen mukaan ehkäisten tajun menon. Toki pyörtyminen on vain "lievä tajun meno", mutta silti.
Juu, minäkin tunnen milloin taju lähtee. Siinä vaiheessa kun alkaa janottaa, huikkaan vaan, että ottakaa koppi. Ei siitä ikävää jälkeä tule, jos hyvin käy.
Mutta kaikkinensa hyvä blogi.
Lähetä kommentti